Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta vauhdilla kohti kiertotaloutta

  • Einari Halonen

    Press/Media: Press / Media

    Description

    Kiertotaloudestako Pirkanmaan kehityksen ajuri kohti kestävää, kansainvälisesti kilpailukykyistä ja resilienttiä maakuntaa? Tästä todellakin voisi olla kyse.

    Teimme keväällä laajan selvityksen Pirkanmaan kiertotalouden innovaatiotoiminnan nykytilasta. Kartoituksessa oli mukana yli sata henkilöä kahdeksasta Pirkanmaalla toimivasta TKI-organisaatiosta.

    Tunnistimme 54 asiantuntijahaastattelun ja yli 30 tapaamisen tuloksena yli 90 mennyttä ja nykyistä kiertotalouden TKI-projektia, 18 kiertotaloutta vauhdittavaa tutkimuspalvelua ja testausinfraa, yli 100 kiertotalouteen linkittynyttä korkeakoulujen kurssia sekä 29 uutta avausta.

    Tämän pohjalta voi sanoa, että lähtökohdat kiertotalouden kehittymiselle Pirkanmaalla ovat suotuisat. Kiertotaloutta siis tehdään jo. Tutustu nykytilajulkaisuun.

    Seuraavaksi nostan esiin kolme keskeistä asiaa Pirkanmaan kiertotalouden innovaatiotoiminnan nykytilasta.

    Pirkanmaalla biotalous kohtaa korkean jalostusarvon tekniset tuotteet ja vastaavasti maatalous urbaanin ympäristön.

    Tältä osin poikkeamme useista metsävaltaisista maakunnista. Maakunnassa nähdään tasapainoisesti potentiaalia sekä biologisten kiertojen että teknisten kiertojen kehittämisestä. Tähän on vahvasti selittävänä tekijänä vahva konepaja- sekä rakentamisen tutkimus- ja kehitystoiminta.

    Myös kehitystoiminnassa on nähtävissä suuntausta kohti tehokkaasti tuotteiden jalostusarvon säilyttäviin kiertoihin kuten palveluihin, jakamiseen, uudelleenkäyttöön ja uudelleen valmistukseen. Alueen profiloitumisessa on havaittavissa selkeästi neljä Pirkanmaan kiertotalouden kärkiteemaa, jotka ovat kiertotalous konepajojen tuotannossa ja niiden tuotteissa, kiertotalous rakentamisessa ja rakennetussa ympäristössä, älykkäät biopohjaiset tuotteet sekä älykäs jäte- ja vesihuolto ja energia.

    Tulevien uusien kehitysavauksien perusteella on kuitenkin nähtävillä, että kiertotalous tulee sekoittamaan toimialoja, joissa perinteiset linkittyvät uusiin ja erityisesti digitalisoituminen ja palvelullistaminen läpileikkaavat kaikkea kehitystoimintaa.

     

     

     

    ''Pirkanmaalla biotalous kohtaa korkean jalostusarvon tekniset tuotteet, kiertotalouden TKI-kenttä on moniteknistä, monitieteistä ja koulutustarjonta kattavaa. Ensiarvoisen tärkeää, että kiertotaloudessa tunnistetut sekä biologiset kierrot että teknisten materiaalien kierrot otetaan molemmat aktiivisen kehityksen kohteeksi.

     

     

     

    Pirkanmaan kiertotalouden TKI-kenttä on moniteknistä, monitieteistä ja koulutustarjonta kattavaa.

    Näissä olosuhteissa teema linkittää luontevasti myös Tampere3-korkeakoulut toisiinsa niin tutkimuksessa kuin koulutuksessakin. Siinä missä TTY näyttäytyy uuden tekniikan tiedon luojana ja Tampereen ammattikorkeakoulu käytännön teknisen tiedon soveltajana niin Tampereen yliopisto taas täydentää kokonaisuutta nostamalla sosiaaliset, ympäristölliset ja politiikan näkökulmat esille.

    Oleellisena voimavarana tässä monipuolisuudessa on vahva tekninen ote sekä kyky tarkastella myös toimintatapoja ja ilmiöitä ja kiertotalouden tukimekanismeja laaja-alaisesti. Pirkanmaalla näyttää olevan perusta kunnossa systeemiselle uusiutumiselle.

    Pirkanmaalla on ensiarvoisen tärkeää, että kiertotaloudessa tunnistetut sekä biologiset kierrot että teknisten materiaalien kierrot otetaan molemmat aktiivisen kehityksen kohteeksi. Tässä Pirkanmaa erottautuu monista muista valtakunnan maakunnista.

    Haasteena on, että kiertotalous on edelleen TKI-toimijoiden keskuudessa tuntematon käsite. Vain 27 prosentissa tunnistetuista hankkeista tiedostettiin etukäteen tai hankkeen aikana linkki kiertotalouteen. Lopuissa hankkeista sidosteisuus havaittiin vasta haastattelun aikana.

    Toisaalta biotalouteen ja jäte- ja vesihuoltoon suuntautuneet projektit tunnistivat itsensä kiertotalouteen hyvin, mutta teknisten materiaalien kiertoihin linkittyneet konepajoihin, teknisiin tuotteisiin ja rakentamiseen suuntautuneet projektit erittäin huonosti.

    Tällaiset tulokset ovat hyvin linjassa myös valtakunnallisen keskustelun kanssa, jossa painopiste sijaitsee metsä- ja maataloudessa. Tältä osin on vielä työn sarkaa vaikkakin tietoisuus kiertotaloudesta onkin jo kuluvan vuoden aikana tehnyt valtavia harppauksia.

    Pirkanmaalla onkin ensiarvoisen tärkeää, että kiertotaloudessa tunnistetut sekä biologiset kierrot että teknisten materiaalien kierrot otetaan molemmat aktiivisen kehityksen kohteeksi. Tältä osin Pirkanmaa erottautuu monista Suomen metsävaltaisista maakunnista.

    Tuleva syksy on erittäin mielenkiintoinen Pirkanmaan kiertotalouden kehittämisen kannalta. Kiertotalouden TKI-toiminnan nykytila julkaistaan lokakuun alussa. Heti perään Pirkanmaan innovaatioympäristön tilannekuvatyön erikoisteemana oleva Bio- ja kiertotalous julkaistiin tilannekuvan osana 9.10.

    Syksyllä Pirkanmaan liitto vie Pirkanmaan kiertotalouden kärkiosaamista suoraan kansainvälisiin foorumeihin. Kansainvälistämistä voi seurata suoraan Twitterissä #CIRCPirkanmaa.

    Tulkaa mukaan syksyn merkittävimpään Bio- ja kiertotaloustapahtumaan Tampereelle 23.-24.11.2017.

    Pirkanmaan kiertotalouden nykytilakartoitus on toteutettu osana EU:n Horisontti 2020 ohjelmaan kuuluvaa SCREEN-hanketta.

    Period2 Oct 2017

    Media contributions

    1

    Media contributions

    • TitleTutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta vauhdilla kohti kiertotaloutta
      Degree of recognitionRegional
      Media name/outletPirkanmaan maakuntablogi
      Media typeWeb
      Duration/Length/Size2 sivua
      Country/TerritoryFinland
      Date2/10/17
      DescriptionKeväällä 2017 toteutettiin laaja Pirkanmaan kiertotalouden innovaatiotoiminnan nykytilakartoitus. Tässä kirjoituksessa tuodaan esiin nykytilakartoituksen pohjalta laaditun julkaisun keskeisiä johtopäätöksiä.
      Producer/AuthorPirkanmaan liitto
      URLwww.pirkanmaa.fi/blog/2017/10/02/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiotoiminta-vauhdilla-kohti-kiertotaloutta/
      PersonsEinari Halonen