Ilmanpitävien rakenteiden ja liitosten toteutus asuinrakennuksissa

Tässä julkaisussa on esitetty ohjeita ilmanpitävien rakenteiden ja liitosten toteuttamiseksi. Julkaisu on osa Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) ja Teknillisen korkeakoulun (TKK) AISE-tutkimushanketta (Asuinrakennusten ilmanpitävyys, sisäilmasto ja energiatalous). Julkaisussa esitetyt rakenneratkaisut on kehitetty TTY:n tutkijoista kootun asiantuntijaryhmän toimesta ja niitä ovat kommentoineet rakennusalan asiantuntijat AISE-tutkimushankkeen johtoryhmässä. Hyvän ilmanpitävyyden saavuttamiseksi olennaista on yksittäisten rakennusten kohdekohtainen suunnittelu sekä tiivistystöiden huolellinen toteutus rakennusaikana. Mikäli rakenneosa itsessään ei ole ilmanpitävä, tulee rakenteessa olla erillinen ilmansulkukerros. Puurankarakenteissa ilmansulkuna toimii yleensä höyrynsulkumuovi ja harkkorakenteissa pinnoitekerros eli rappaus tai tasoite. Elementtirakenteiden ilmanpitävyyttä suunniteltaessa tulee kiinnittää erityisesti huomiota elementtien välisten liitosten ilmanpitävyyteen. Tutkimusten mukaan suurin osa ilmavuotokohdista on eri rakenneosien (ulkoseinä, yläpohja, alapohja, välipohja, ikkunat, ovet) välisissä liitoskohdissa sekä läpivientien kohdalla. Rakennuksen ilmanpitävyyden kannalta onkin olennaista, että eri rakenneosien ilmansulut liittyvät toisiinsa ja ilmanpitävä kerros jatkuu yhtenäisenä koko rakennusvaipan yli. Rungon suuret muodonmuutokset (taipumat, painumat, lämpö- ja kosteusliikkeet) ja sekarakenteet, kuten puurankarakenteiden ja kivirakenteiden väliset liitokset voivat erityisesti hankaloittaa ilmanpitävien detaljien suunnittelua. Ilmanpitävyyden toteuttamiseen käytettyjen ratkaisujen ja materiaalien tulee säilyä ilmanpitävinä koko rakennuksen käyttöiän ajan. Erityisesti rakenneosien välisissä liitoksissa ja muissa piiloon jäävissä ratkaisuissa tulee pyrkiä varmistamaan pitkäaikaiskestävyys, koska myöhemmin ratkaisujen parantaminen edellyttää rakenteiden avaamista. Julkaisun ensimmäisissä luvuissa selvitetään ilmanpitävyyden merkitystä sekä rakenteen rakennusfysikaalisen toimivuuden että energiankulutuksen kannalta. Erillisissä luvuissa käsitellään seinä-, yläpohja- ja alapohjarakenteiden ilmanpitävyyttä sekä näiden välisten liitosten toteutusta. Lisäksi märkätilojen, ikkuna- ja oviliitosten sekä läpivientien toteutusohjeille on omat lukunsa. Keskeisistä ilmanpitävyyden kannalta ongelmallisista liitoksista on tehty detaljipiirrokset ja toteutusohjeet, joissa esitetään yksi vaihtoehto ilmanpitävän ratkaisun saavuttamiseksi. Ohjekirjassa esitetyt periaatteet on tarkoitettu suunnittelutoimistoissa edelleen sovellettavaksi.