Kilpailun harha : aatehistoriallisilta juurilta kilpailufatalismia vastaan

    Research output: Contribution to journalArticleScientificpeer-review

    Abstract

    Kilpailu on tullut 1990-luvun laman jälkeen voimallisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun vaikuttaen myös kasvatusajatteluun sekä koulutuspolitiikkaan. Kriittisten kasvatustutkijoiden enemmistö ei ole nähnyt kehitystä kohti kilpailuyhteiskuntaa ongelmattomana, mutta kilpailun aatehistorian systemaattinen tarkastelu on jäänyt vähäiseksi. Kirjoitus keskittyy kilpailuajattelun aatehistoriallisiin juonteisiin biologiassa, taloustieteessä ja liberaalissa yhteiskuntafilosofiassa uudelta ajalta nykypäivään. Kirjoituksen tehtävänä on auttaa kasvattajia pedagogisesti perustellun maailmankuvan rakentamisessa, jotta kilpailun ylilyöntejä kasvatuksessa voitaisiin välttää. Kirjoitus on lähtökohdiltaan kilpailukriittinen ja se ottaa tarkastelun kohteeksi ne käsitteet, joita käyttämällä kilpailua nykyisin määritellään: olemassaolon taistelu, niukkuus, halut, tarpeet, vapaus, resurssit ja ansio. Artikkelin keskeinen tutkimustulos on kilpailun universaalin välttämättömyyden kuvitelman arvosidonnaisuuksien osoittaminen ja kilpailun välttämättömyyden ajatuksen kyseenalaistaminen. Kilpailua opettavan ja kilpailuun sosiaalistavan kasvatuksen sijaan aikamme vaatii ekososiaalisten hyveiden omaksumista.
    Original languageFinnish
    Pages (from-to)88-101
    JournalKasvatus & aika
    Volume11
    Issue number4
    Publication statusPublished - 2017
    Publication typeA1 Journal article-refereed

    Publication forum classification

    • Publication forum level 1

    Cite this