Mikä särähtää? Antropologisia näkökulmia tutkijan positioon, traditioon ja politiikkaan

Mikä sinulla särähtää korvaan? Tässä artikkelissa lähestyn viime vuosien tiedekeskusteluissa kohujakin aiheuttaneita kysymyksiä positionaalisuudesta ja refleksiivisestä tiedontuotannosta tämän arkisen kysymyksen kautta. Pohdintani ammentaa niin lapsuusmuistoistani, ugandalaisten kirkkojen parissa tekemästäni kenttätyöstä, kuin tämänhetkisestä tutkimuksestani, jossa seuraan lasten pitkittynyttä kipua antropologisen ja lääketieteellisen tiedon rajapinnoille. Keskeinen väitteeni on, että tietämisellä ja tulkinnalla on rajat, sillä jokainen tietäjä ja tulkitsija sijaitsee tietyssä ajassa ja paikassa, tietyllä kehomielellä, elämänkokemuksella, tiedoilla ja arvoilla varustettuna. Särähtääkö tämä väite korvaasi? Innostaako se sinua? Vai jättääkö se sinut täysin kylmäksi? Arvelen, että tämän abstraktin lukijoiden reaktiot siihen ovat varsin erilaisia, sillä lukijoiden positio, traditio, ja tiedon politiikkaan liittyvä ajattelu ovat nekin erilaisia. Mutta mitä merkitystä tällä kaikella on tieteelle ja tutkijalle? Onko kysymys särähdyksistä relevantti vain antropologeille, jotka tekevät tutkimusta määritelmällisesti omalla persoonallaan? Vai voisiko ajatus särähdysten sävyttämästä, muovaamasta ja suuntaamasta tiedosta antaa aineksia hedelmällisille pohdinnoille myös muilla tieteenaloilla, ja hyvinkin erilaisten aineisto-, teoria- ja menetelmäperinteiden kanssa askaroivien tutkijoiden työssä?