Motivoivan ja ei-motivoivan vuorovaikutustyylin esimerkkivideot: Neljä havainnollistavaa videota ohjeiden antamiseen ryhmätilanteessa ja palautteen antamiseen kahdenkeskisessä ohjaustilanteessa

    Research output: Artistic and non-textual formDigital or Visual ProductsProfessional

    Abstract

    Let’s Move It –materiaalipankin Motivoinnin ABC-osuuden esimerkkivideot havainnollistavat samaa tilannetta kahdella eri vuorovaikutustyylillä toteutettuina. Videoista opettajat ja esim. toimintakykymittauksia pitävät voivat saada ideoita ja vinkkejä mittausten ohjeistamisen ja palautteen antamisen tueksi. Ensimmäisessä videoparissa opettaja kertoo opiskelijaryhmälle toimintakykymittausten tekemisestä ja toisessa videoparissa opettaja antaa palautetta vähän liikkuvalle nuorelle. Kohtaamisen tyyli voi vaikuttaa oleellisesti mitattavan motivaatioon, käyttäytymiseen ja esimerkiksi liikuntamyönteisyyteen. Motivoivan vuorovaikutustyylin tekniikoita jokainen voi oppia. Videot on tuotettu Helsingin yliopiston Sosiaalipsykologian yksikössä toteutetussa tutkimuksen hyödyntämishankkeessa Liikettä toiselle asteelle (rahoitus: Suomen Akatemia, rahoitusnumero 304114), yhteistyössä mukana on ollut myös mm. Opetushallitus, Jyväskylän yliopiston liikuntapsykologian yksikkö, Liikkuva koulu, Saku ry sekä opettajia.
    Original languageEnglish
    Publication statusPublished - May 2018
    Publication typeI1 Audiovisual publications

    Keywords

    • 5144 Sosiaalipsykologia

    Cite this