Rotta kuntalaisena – rottien esiintyminen ja hallinta

  • Nina Nygren
  • , Tuomas Aivelo

Research output: Contribution to journalArticleScientificpeer-review

38 Downloads (Pure)

Abstract

Rotta (Rattus norvegicus) on yleinen ihmisen seuralaislaji Suomessa. Kuntien tehtävänä on turvata asukkailleen terveellinen elinympäristö, ja rottien katsotaan aiheuttavan ihmisille monenlaista haittaa. Rottienhallintaa kunnissa ei ole juurikaan ennen tutkittu, varsinkaan Suomessa. Järjestimme kyselyn kuntien rotanhallinnan kanssa tekemisissä oleville henkilöille selvittääksemme rottien hallinnan yleiskuvaa suomalaisessa kuntahallinnossa. Tulosten mukaan rotanhallinta jakautuu monelle eri kunnan toimintasektorille ja rottien esiintymisen koettiin liittyvän ennen kaikkea lintujen ruokintaan ja jätehuoltoon. Rottien sopuisaan yhteiseloon ihmisen kanssa ei uskottu ja nykyisiä torjuntakeinoja pidetään tehottomina. Kokonaisuudessaan rotanhallinta kuitenkin koettiin toimivana: rottien määrän ei uskottu juuri kasvavan ja sekä kunnan sisäistä että muiden kanssa tehtävää yhteistyötä pidettiin toimivana.
Original languageFinnish
Pages (from-to)331-337
JournalSUOMEN ELÄINLÄÄKÄRILEHTI
Volume128
Issue number6
Publication statusPublished - 2022
Publication typeA1 Journal article-refereed

Publication forum classification

  • Publication forum level 1

Cite this