Description
Työpaja perustuu Suomen Akatemian syksyllä 2022 rahoittamaan tutkimushankkeeseen “Opetuksen jälkeen mä vaan istuin lattialla ja huohotin” – Korkeakouluopettajien opetusprosessien ja hyvinvoinnin tukeminen (THEwellbeing). Tutkimushankkeen tavoitteena on edistää tiedeyliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa toimivien korkeakouluopettajien pedagogista osaamista ja hyvinvointia.Työpajan aikana osallistujat tutustuvat Hämeen ammattikorkeakoulun, Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston yhdessä toteuttamaan hankkeeseen, jossa tutkitaan korkeakouluopettajien opetusprosessien ja hyvinvoinnin (opetukseen liittyvät tunteet, työtyytyväisyys, stressi ja uupumus) välisiä yhteyksiä. Tulokset auttavat ymmärtämään laajasti korkeakouluopetukseen liittyviä hyvinvoinnin pedagogisia ja psykologisia näkökulmia. Hankkeessa myös kehitetään ja toteutetaan interventio, joka tarjoaa välineitä oppimislähtöisen opetuksen ja menetelmien käyttöön sekä tukee opettajia oman opetuksensa reflektoinnissa esimerkiksi ohjatun reflektion ja mindfulness-harjoituksien avulla. Interventio voi osaltaan tuottaa konkreettisia toimintatapoja korkeakouluopettajien pedagogiikan ja hyvinvoinnin tueksi.
Työpajan yhteistä keskustelua pohjustetaan myös tarkastelemalla korkeakouluopettajien hyvinvointiin liittyviä tekijöitä aiemman tutkimustiedon perusteella.
Vaikka työpaja rakentuu yhden hankkeen ympärille, sen tavoitteena on tuoda yhteen eri korkeakoulutoimijoiden kokemuksia, tutkimuksia ja kehittämisideoita opettajien hyvinvoinnin tukemiseksi erityisesti opetuksen kehittämisen näkökulmasta.
Aikajakso | 8 kesäk. 2023 |
---|---|
Tapahtuman otsikko | Pedaforum 2023 : Kohti kestävää korkeakoulupedagogiikan toimintakulttuuria |
Tapahtuman tyyppi | Conference |
Sijainti | TampereNäytä kartalla |
Tunnustuksen arvo | National |
Country of activity
- Suomi