Tarkoittavatko miesyhteisöjen inklusiiviset käytännöt inklusiivista maskuliinisuutta?

Aktiviteetti: Konferenssiesitelmä

Description

Contributors: Ojala, Hanna Pietilä, Ilkka / ABSTRAKTI:Tutkijat ovat viime vuosina pyrkineet kehittämään kriittiselle miestutkimukselle teoriaa, joka ottaisi aiempaa paremmin huomioon sekä erilaisten maskuliinisuuksien sisäisen muutoksen että niiden välisen dynamiikan muuntumisen. Yksi tällainen teoriakehittely on ollut Eric Andersonin inklusiivisen maskuliinisuuden teoria (Inclusive Masculinity Theory). Teorian keskeinen väite on, että koska länsimaissa homofobia on vähentynyt, erityisesti heteromiehet voivat nykyisin integroida feminiinisenä pidettyjä tai alisteisiin maskuliinisuuksiin liitettyjä piirteitä, kuten tunteiden osoittamista, fyysistä läheisyyttä ja värikkäitä vaatteita, omaan sukupuolen ilmaisuunsa. Miesten ei siis enää tarvitse olla samalla tavalla huolissaan homoksi määrittymisestä ja siten marginaaliin joutumisesta kuin aiemmin.Inklusiivista maskuliinisuutta koskeva empiirinen tutkimus on kuitenkin perustunut vahvasti valkoisten, keskiluokkaisten ja nuorten aikuisten parissa sekä (joukkue)urheilun kontekstissa tehdylle tutkimukselle. Tutkimus on lisäksi keskittynyt vahvasti seksuaalisuuteen miesten välisiä eroja tuottavana kategoriana. Vähemmän siis tiedetään inklusiivisen maskuliinisuuden toteutumisesta esimerkiksi yhteiskuntaluokan, paikan tai iän suhteen.Tässä esityksessä tarkastelemme kahta ikämiesten yhteisöä, joiden toiminnan lähtökohtana on miesten välisen yhdenvertaisuuden tuottaminen erityisesti yhteiskuntaluokkaan ja ruumiilliseen kompetenssiin liittyen. Analysoimme miesyhteisöjen inklusiivisia käytäntöjä ja kysymme, miten nämä käytännöt mahdollisesti haastavat tai uudelleen muotoilevat hegemonisen maskuliinisuuden muotoja. Esitys perustuu etnografisen kenttätyön aikana tuotettuun aineistoon.
Aikajakso25 lokak. 2019
Tapahtuman otsikkoGender Studies 2019
Tapahtuman tyyppiOther
Tunnustuksen arvoInternational