Tutkimustuotoksia vuodessa
Tutkimustuotoksia vuodessa
Kiertotalouden johtamisen tutkimuskeskus (ManCE) kokoaa yhteen ja kiteyttää kiertotalouden osaamista ja vahvistaa kiertotalouteen erikoistunutta tutkimusta. Tampereen yliopistolla sekä johtamisen ja talouden tiedekunnalla (MAB) on kiertotalouden tutkimuksessa vahva ja laaja osaaminen, joka pohjautuu pitkäaikaiseen tutkimukseen esimerkiksi kestävyyden ja resurssitehokkuuden alueilla. Ilmastonmuutoksen ja vähenevien luonnon resurssien myötä niin yritysten, kaupunkien kuin kuluttajakansalaisten on tunnistettava ja valjastettava käyttöön kiertotalous sekä moninaiset kiertotaloudelliset ratkaisut ja toimintamallit. Tämä vaatii kiertotaloudellisen muutoksen johtamista liiketoiminnassa ja elinkeinoelämässä, julkisessa päätöksenteossa sekä yhteiskunnassa kuluttajakansalaisia myöten. ManCE-tutkimuskeskus on monitieteinen ja selkeästi kiertotalouden johtamiseen profiloitunut. Elinkeinotoiminnan, yhteiskunnallisen keskustelun ja politiikan fokus on kasvattanut kysyntää kiertotalouden liiketoiminnan, johtamisen ja talouden tulokulmia painottavalle tiedolle ja osaamiselle. Näistä konkreettisina esimerkkeinä ovat vihreän siirtymän paketti, Suomen kiertotalousstrategia sekä teemana kohdistuvat EU-haut. Tutkimuskeskuksen teema linkittyy myös laajemmin kestävyyteen, ilmastonmuutoksen hidastamiseen, biodiversiteetin säilyttämiseen ja hiilineutraaliuteen, sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (SDG:t). Tiedekunnan monialaisuuden myötä kiertotalouden johtaminen kattaa tutkimuskeskuksessa seuraavat näkökulmat: • kiertotalousliiketoiminta • kiertotalouden teknologioiden ja innovaatioiden johtaminen sekä kiertotalouteen liittyvien reaaliprosessien johtaminen ja niiden taloudellinen ymmärtäminen, erityisesti teollisessa mittakaavassa • kiertotalouden mallit mahdollistavien kulutuskäytänteiden ja -tapojen edistäminen sekä kiertotalouden uusien liiketoimintamallien ja markkinoinnin johtamisen kehittäminen • sidosryhmäyhteistyö ja -johtaminen sekä yritysten ympäristö- ja sosiaalinen vastuullisuus kiertotaloudessa Kiertotalouden johtaminen tarkoittaa myös sen strategista ja poliittista vahvistamista osana kaupunkien kestävyysmurrosta, integroimista ilmastopolitiikan ja kaupunkikehityksen tavoitteisiin sekä kiertotaloudellisen ajattelutavan kytkemistä biodiversiteetin suojeluun. ManCE:n ytimen muodostavat seuraavat tutkimusryhmät: ruokahävikin ja kiertotalouden tutkimusryhmä Wastebusters, ympäristöpolitiikan tutkimusryhmä PONTE, Center for Innovation and Technology Research CITER, tietojohtamisen tutkimusyksikkö NOVI, projekti- ja palveluliiketoiminnan tutkimusryhmä CROPS, Cost Management Center CMC, sekä vastuullisen johtamisen tutkimusryhmä RESPMAN.
Henkilö: Opetus- ja tutkimushenkilöstö
Henkilö: Väitöskirjatutkija, Opetus- ja tutkimushenkilöstö
Tutkimustuotos: Luku › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Tutkimustuotos: Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu