Siirry päänavigointiin Siirry hakuun Siirry pääsisältöön

Kasvaingenetiikan tutkimuksen huippuyksikkö

Projektin yksityiskohdat

Projektin kuvaus

Syövän syntyyn vaikuttavat paitsi ympäristötekijät myös jokaiselle kasvaimelle yksilöllinen genomi, jonka toiminnan ymmärtäminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Hyödynnämme tietopankkeja sekä tuotamme uutta dataa valikoiduista potilasmateriaaleista. Olemme mm: Kehittäneet työkaluja genomitiedon tutkimiseen; Kuvanneet uuden perinnöllisen sairauden, joka altistaa muutoksille geenisäätelyssä ja verisoluissa; Tunnistaneet genomin muutoksia, jotka vaikuttavat levinneen, hoidoille vastustuskykyisen eturauhassyövän hoitotulokseen; Selvittäneet bakteerin tuottaman toksiinin roolia syövän synnyssä; Tehneet läpimurron kohdun myoomien syntymekanismien selvittämisessä. Lisäksi varhain todettuihin perinnöllisiin syöpiin liittyviä tutkimustuloksiamme voidaan hyödyntää syöpäsukujen perinnöllisyysneuvonnassa ja syöpärekisteridataa terveydenhuollon tasa-arvoisuuden arvioinnissa. Tuloksemme suolistosyövän esiintymisestä eri väestöryhmissä korostavat kansanterveystyön tärkeyttä ennaltaehkäisyssä.
AkronyymiCOETG
TilaPäättynyt
Todellinen alku/loppupvm1/01/2331/12/25

Tilastokeskuksen tieteenalat

  • 3111 Biolääketieteet

Sormenjälki

Tutustu tutkimuksen aiheisiin, joita tämä projekti koskee. Nämä merkinnät luodaan taustalla olevien stipendien/apurahojen perusteella. Yhdessä ne muodostavat ainutlaatuisen sormenjäljen.