Murteen koettu autenttisuus kaunokirjallisuudessa

Artikkeli tarkastelee kaunokirjallisuudessa käytetyn murteen koettua autenttisuutta. Autenttisuus on pitkään ollut keskeinen osa murteisiin liittyvää ideologista ajattelua, ja sitä voidaan vaatia myös fiktiivisten teosten murteelta. Artikkelissa analysoidaan kahden peräpohjalaismurteita hyödyntävän romaanin, Katja Ketun Kätilön (2011) ja Rosa Liksomin Everstinnan (2017), vastaanottoa autenttisuuden näkökulmasta kyselytutkimuksen keinoin. Tutkimusaineisto koostuu 48 vastauksesta sähköiseen kyselyyn. Artikkelissa verrataan kielenkäyttäjien näkemyksiä teosten murteen autenttisuudesta murteen dialektologiseen autenttisuuteen ja selvitetään, millaista autenttisuuteen liittyvää ideologista ajattelua murteen arviointiin kaunokirjallisuuden kontekstissa liittyy. Tutkimus edustaa sosiolingvistiikkaa ja kiinnittyy jälkistrukturalistista tilakäsitystä edustavaan ajatukseen murteista sosiaalisina konstruktioina.

Aineistosta hahmottuu analyysin perusteella useita tapoja suhtautua autenttisuuteen. Everstinnassa käytetty murre, joka on dialektologisesta näkökulmasta autenttista peräpohjalaismurretta, tuntuu autenttiselta myös kyselyn vastaajien näkökulmasta. Kätilön murteessa on läsnä muitakin kuin peräpohjalaismurteisiin dialektologisen tiedon valossa liitettyjä murrepiirteitä, ja vastaajien suhtautuminen totutuista kirjoitetun murteen konventioista poikkeamiseen vaihtelee. Muualta kuin Lapista kotoisin oleville vastaajille murre on uskottavaa, mutta Lapissa asuneille vastaajille murteen ”virheet” tekevät siitä epäautenttista. Asenteisiin vaikuttaa myös teoksen tunteminen: Kätilön etukäteen lukeneet vastaajat, myös Lapissa asuneet, suhtautuvat konventiopoikkeamiin myötämielisemmin ja hyväksyvät ne osana kirjailijan ”omaa kieltä”.

Tutkimus osoittaa, että autenttisuuden rajat eivät ole kaikille kielenkäyttäjille yhteisiä. Ne määrittyvät suhteessa kielenkäyttäjien osin henkilökohtaisiin ja osin yhteisöllisiin murrekonstruktioihin ja niihin liittyvään ideologiseen ajatteluun. Autenttisuuden rajat voivat joustaa kaunokirjallisuuden fiktiivisessä kontekstissa, jossa autenttisuus syntyy murrepiirteiden ohella tarinan uskottavuudesta. Tällöin murteella kirjoittamisen konventioista poikkeava murre voi olla luomassa kieleen uutta rekisteriä, joka laajentaa autenttiseksi katsotun murteen rajoja.