Muutoksen mekanismit: Kolmen aikapisteen reaaliaikatutkimus Helsingin puhekielestä

Väitöskirja tarkastelee Helsingin puhekielessä tapahtuneita muutoksia 1970-luvulta 2010-luvulle sekä kielenmuutosta teoretisoivia malleja. Tutkimuksen aineistona käytetään osaa Helsingin puhekielen pitkittäiskorpuksesta, joka sisältää helsinkiläisten puhujien litteroituja haastatteluja 1970-luvulta, 1990-luvulta ja 2010-luvulta. Kielenmuutosta tarkastellaan niin piirteiden, varieteettien kuin kieliyhteisönkin tasolla. Konkreettisten kielenmuutosten lisäksi väitöskirjassa sovelletaan käytäntöön teorioita muutosmalleista sekä leksikaalisesta ja morfologisesta diffuusiosta. Tarkastelu on pitkälti tilastollista.

Tutkimus osoittaa, että tunnusmerkkisesti yleiskieliset variantit ovat väistyneet Helsingin puhekielestä tutkimuksen kattaman ajanjakson aikana. Tällaisia variantteja ovat esimerkiksi monikon ensimmäisen persoonan käyttö (menemme), pronominit minä ja sinä sekä sananloppuisen i:n säilyminen (tulisi, viisi). Selvimmin tämä ero näkyy 1970-luvun ja 1990-luvun aineistojen välillä. Etelähämäläiset piirteet ovat vielä 2010luvun aineistossa yleisiä, mutta nuorten keskuudessa suositaan erityisesti valtakunnallisia puhekielen piirteitä (esim. eA- ja OA-yhtymien oikeneminen, d:n kato h:n jäljessä). Selvästi leimaavia piirteitä vältellään.

Helsingin puhekielessä yleistyy sekä A- että MA-infinitiivin tehtävissä toimiva lyhyt infinitiivi (voin kertoo, meen kertoo). Eteneminen tapahtuu erityisesti analogisen mallivaikutuksen voimin. 2010-luvun nuorilla puhujilla lyhyt infinitiivi on jo infinitiiveistä kaikkein yleisin. Yksittäisten piirteiden osalta tutkimus osoittaa myös, että katomuodot etenevät yleiskielen hd-yhtymässä diffuusiomallin mukaan hitaasti muotoryhmistä ja lekseemeistä toisiin, vaikka valtaosa katoesiintymistä keskittyy tiettyihin lekseemeihin (lukusanat, lähteä, tehdä). A-loppuisten vokaaliyhtymien ja yleiskielen tsyhtymän vastineiden osalta muutos etenee jo aiemmin oletettuun suuntaan. eA- ja OA-yhtymät esiintyvät lähes yksinomaan oienneessa asussa, kun taas UA- ja iA-yhtymissä on enemmän vaihtelua. Yleiskielen ts-yhtymän sijaan Helsingissä yleistyy vaihtelu tt : t.

William Labovin kehittämistä muutosmalleista Helsingin puhekielen aineistossa selvästi yleisin on sukupolvittaisen muutoksen malli. Tämä löydös antaa lisätukea pitkään sovelletulle näennäisaikamenetelmälle. Sen sijaan muut Labovin alkuperäisen jaottelun mallit ovat harvinaisia. Muutosmallien täydennykset elinikäinen muutos, vetäytyvä muutos ja kaareva muutos perustuvat kaikki ikäkausivaihtelulle. Tutkimuksessa esitetään, että kankeiden muutosmallien sijaan ikäkausivaihtelua voisi tarkastella erilaisina ikäefekteinä. Lisäksi osoitetaan, että yksittäiset muutosmallit eivät sovellu erityisen hyvin kuvaamaan kolmea aikapistettä. On oletettavaa, että muutokset käyvät läpi useampia muutosmallivaiheita. Tätä havaintoa kuvaamaan tutkimuksessa esitetään myös muutosmallien ja S-käyrän yhdistelmä.

Väitöskirja tuottaa uutta tietoa niin muutoksen teorioista kuin Helsingin puhekielessä tapahtuneista muutoksista. Tutkimuksessa sovelletut tilastolliset menetelmät ovat fennistiikassa verrattain harvinaisia. Teoreettisesti väitöskirjassa tarkennetaan erityisesti käsitystä iän ja kielenmuutoksen suhteesta. Kolmen aikapisteen tarkastelu tuo uusia näkökulmia kahden aikapisteen reaaliaikatutkimusten perusteella tehtyihin tulkintoihin.