Näyttelijän proteesiruumis: Kohti tasa-arvoisempaa näyttelemistä

Tässä taiteellisen väitöstutkimukseni kirjallisessa, taiteellisia osia reflektoivassa osassa, esittelen uuden tavan tarkastella näyttelijän ruumista vastavuoroiseen tukeen perustuvana proteesiruumiina. Sen lähtökohtana ovat omat näyttelemisen kokemukseni tutkimuksen taiteellisissa osissa Toinen katse (2016) ja 8 esitystä elämästäni (2017). Molemmat osat olivat teatteriesityksiä, joiden työryhmät koostuivat kehitysvammaisista ja ei-kehitysvammaisista näyttelijöistä. Kirjallinen osa tarkastelee etenkin kokemuksiani taiteellisista osista jälkimmäisessä, jossa näyttelin yhdessä tätini ja kollegani Mervi Papusen kanssa.

Taiteellisissa osissa koin näyttelemisen kehitysvammaisten kollegoideni kanssa vaikeaksi ja epämiellyttäväksi – hetkittäin jopa täysin mahdottomaksi. Tunsin tarvetta pienentää itseäni ja näyttelemistäni, jolloin tunsin tyytymättömyyttä näyttelemiseeni. Etenkin toisessa taiteellisessa osassa Mervi Papusen kanssa näytellessäni koin näytteleväni ikään kuin Merviä varten ja toimivani eräänlaisena tukipalveluna, proteesina. Asetelmasta ongelmallisen teki sen epäsymmetrisyys: Perustuen ableistisiin ennakkoluuloihini ja -käsityksiini kehitysvammaisuudesta ja näyttelijän erityisen kykenevästä ihanneruumista oletin, että minun on ensisijaisesti ja välttämättä keskityttävä yhteistyössämme Mervin tukemiseen ja jätettävä sivuun omat tarpeeni näyttelijänä. Samaan aikaan en osannut tunnistaa tai vastaanottaa Mervin minulle tarjoamaa tukea.

Havaintoihin perustuen kysyn tutkimuksessani, mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että koin näyttelemisen kehitysvammaisen kollegan kanssa vaikeaksi. Lisäksi pohdin, miten kehitysvammaisen ja ei-kehitysvammaisen näyttelijän välistä näyttelemistä olisi mahdollista jäsentää ja toteuttaa niin, että se olisi molemminpuolisesti tasa-arvoista ja näyttelijäntaidetta rikastuttavaa.

Päädyn ehdottamaan, että näyttelijän ruumista voi tarkastella proteesiruumiina, jolla on kyky kehittää näyttelijöiden välisiä proteeseja ja rakentaa näin tasa-arvoisia suhteita kanssanäyttelijöihinsä. Näyttelijän proteesiruumis vaatii erityistä eettistä asennetta: se neuvottelee jatkuvasti omista ja kanssanäyttelijöidensä tarpeista ja niihin perustuvasta tuesta; on utelias ottamaan selvää itselleen ja kanssanäyttelijöilleen tärkeistä asioista ja välittämään niistä; hyväksyy itsensä ja kanssanäyttelijöidensä välisen erilaisuuden ja vierauden yhteisen työskentelyn lähtökohtana ja rakentaa näin symmetrisiä, tasa-arvoisia suhteita itsensä ja kanssanäyttelijöidensä välille. Näyttelijän proteesiruumiissa kohtaa useita erilaisia toisistaan riippuvaisia tahoja ja se todistaa myös näiden tahojen ailahtelua ja kohtaamisen aiheuttamaa kipua ja hurmaa. Parhaimmillaan, yhdessä muiden kanssa, se muodostaa ”ei-kenenkään ruumiin”, jossa kaikki osatekijät ovat keskenään symmetrisessä asetelmassa ja heidän mahdollisuutensa vaikuttaa työskentelyyn ovat yhtäläiset.

Kirjallinen osa sijoittuu kehitysvammaisuuden teatterin sekä kriittisen vammaisuuden ja kykenevyyden tutkimuksen jatkumoihin. Se perustuu tukea ja hoivaa kriittisesti käsitteleviin lähteisiin kuten Eva Feder Kittayn (2019) hoivaeettisiin pohdintoihin sekä proteesin käsitteeseen liittyviin erilaisiin taiteellisiin sovelluksiin (esim. Fraser 2012) ja näitä sovelluksia reflektoiviin teksteihin (esim. Cachia 2015 ja Wallinheimo- Heimonen 2021). Olen tunnistanut ehdottamani näyttelijän proteesiruumiin määritelmää vastaavia kuvauksia ja teoretisointeja näyttelemisestä myös eräistä teksteistä, jotka toimivat niin ikään tutkimuksen kirjallisen osan keskustelukumppaneina: Näyttelijäntaide ja nykyaika -tutkimusryhmän teos Nykynäyttelijäntaide (2011), näyttelijä Sofia Smedsin teatteritaiteen maisterintutkinnon kirjallinen opinnäyte Vaikuttuva sielu: näytteleminen affektiivisena tapahtumana (2021), näyttelijä Laura Rämän artikkeli Näkymätön kosketus eli miten koskettaa ilman kosketusta sairaalaympäristössä (2019) sekä walesilaisen Cyrff Ystwyth tanssiteatterin ohjaaja-tutkija Margaret Amesin artikkeli Learning disability, Thought and Theatre (2019a).

Tämän tekstin saavutettavuuden mahdollistamiseksi ja takaamiseksi painetun version liitteenä on myös erillinen lyhennetty selkeäkielinen versio. Selkeäkielisen version on kanssani laatinut Tukena-säätiön viestintäpäällikkö Katri Malte-Colliard.