Neurologisten sairauksien vaikutus seksuaalisuuteen

    Tutkimustuotos: Katsausartikkelivertaisarvioitu

    27 Lataukset (Pure)

    Abstrakti

    Hermostolla on tärkeä merkitys seksuaalisuudessa ja seksuaalitoimintojen säätelyssä, joten moniin neurologisiin sairauksiin liittyy niiden ongelmia. Seksuaalitoimintojen vaikeutuminen voi johtua suoraan rakenteellisista muutoksista esimerkiksi selkäytimen vaurioituessa tai epäsuorasti neurologisten vaurioiden aiheuttaman toimintahäiriön kuten halvausoireiden tai koordinaatio-ongelmien vuoksi. Lisäksi toimintakykyyn vaikuttavat usein neurologisiin tauteihin tai niiden jälkitiloihin liittyvät mielialahäiriöt, kognitiiviset ongelmat ja persoonallisuuden muutokset. Merkittävimpiä seksuaalihäiriöitä aiheuttavia tekijöitä nuorilla aikuisilla ovat MS-tauti, selkäydinvammat ja osa epilepsian hoitoon käytettävistä lääkkeistä. Ikääntyneillä muun muassa aivoverenkiertohäiriöt ja neurodegeneratiiviset sairaudet, erityisesti Parkinsonin tauti, voivat heikentää seksuaalitoimintoja. Potilaan kokonaisvaltaisessa hoidossa on tärkeää muistaa seksuaalitoimintojen häiriön mahdollisuus. Hoitovaihtoehdot noudattavat samoja periaatteita kuin muissakin sairauksissa käytettävät vaihtoehdot.
    AlkuperäiskieliSuomi
    Sivut2168-2174
    Sivumäärä7
    JulkaisuDuodecim
    Vuosikerta137
    Numero20
    TilaJulkaistu - 2021
    OKM-julkaisutyyppiA2 Katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä

    Julkaisufoorumi-taso

    • Jufo-taso 1

    Siteeraa tätä