Pienimmän riesan tie: koronaepidemian tukahduttaminen turvaa terveyden ja talouden

Tuuli Lappalainen, Antti Ripatti, Pirta Hotulainen, Juha T. Korhonen, Hanna Ollila, Liisa Laine, Juho Kannala, Jukka Tapio Koskela, Jari Siironen, Annamari Ranki, Heikki Patomäki, Lasse Lehtonen, L Marjukka Myllärniemi, Petri Lehenkari, Hanna M. Ollila, Panu Poutvaara, Jussi Taipale, Harri Tohmo, Jarkko Iivarinen, Severi LuotoEsa-Pekka Pälvimäki, Ville Häkkinen, Heidi Kallela, Pertti Kontunen, Matti TJ Heino, Kaisa Saurio, Katriina Aalto-Setälä, Jyri Engeström, Sanna Kurronen, Gyöngyi Kovács

Tutkimustuotos: Other contribution

Abstrakti

Kevät osoitti, että koronavirusepidemia on mahdollista tukahduttaa Suomessa terveyden, talouden ja ihmisten arjen vaalimiseksi. Nyt syksyn ajan olemme jälleen nähneet, että mitä laajemmin virus pääsee leviämään väestössä, sitä raskaampia toimia sen patoamiseksi tarvitaan. Moni Euroopan maa on ajautunut uudelleen syvään kriisiin ja tiukempiin rajoituksiin. Tukahduttamisstrategia pyrkii välttämään tämän ennakoivilla toimilla.
Yksinkertainen tavoite on, että tartuntaluku R on saatava pysymään alle yhden.
Tässä muistiossa Eroon koronasta -asiantuntijaryhmä kertaa, miksi epidemia kannattaa tukahduttaa, mitä tukahduttaminen tarkoittaa, ja miten tämä saavutetaan nykyistä keinovalikoimaa tehostamalla. Suomen kannattaa sitoutua nykyistä selvempään kansalliseen strategiaan ja sitouttaa paikalliset tahot tämän toteuttamiseksi.
Mitä Tukahduttaminen tarkoittaa tartuntojen määrätietoista painamista nollan tuntumaan ja pitämistä siellä ennalta suunniteltujen täsmätoimien avulla.
Miksi Koronavirusepidemian tukahduttaminen on yhteiskunnan kokonaisedun kannalta paras strategia. Suomen tulisi selväsanaisesti sitoutua tähän tavoitteeseen. Selkeästi asetettu tavoite on jokaisen onnistuneen epidemiastrategian ydin ja se lisää kansalaisten ja liike-elämän luottamusta. Kansanterveys ja kansantalous kulkevat käsi kädessä.
Miten Keinot epidemian tukahduttamiseksi ovat jo olemassa ja suurelta osin käytössä. Toimien toteutus on kuitenkin saatava nykyistä määrätietoisemmaksi, järjestelmällisemmäksi ja sujuvammaksi, jotta tartuntojen pitäminen nollan tuntumassa olisi mahdollista. Mikään yksittäinen keino ei ole riittävä epidemian kurissa pitämiseksi. Siksi on aktiivisesti etsittävä sellainen keinojen yhdistelmä, joka on riittävä epidemian torjumiseksi, mutta josta koituu
mahdollisimman vähän haittaa yhteiskunnalle.
AlkuperäiskieliSuomi
TilaJulkaistu - 11 marrask. 2020
OKM-julkaisutyyppiEi OKM-tyyppiä

Siteeraa tätä