Rahalla saa ja hevosella pääsee: Raviurheilun, hevospelaamisen ja hevostalouden kulttuuriset merkitykset ja kentät journalismissa ja hevosväen toimintaympäristöinä

Tämän tutkimuksen pääkysymys muotoutui tutkimusprosessin kuluessa kaksisuuntaiseksi. Ensinnäkin tavoitteena on tarkastella raviurheilun, hevospelaamisen (hevosiin liittyvän rahasta pelaamisen) ja koko hevostalouden (hevoseen ja/tai sen toimintaympäristöön rakentuvan ja liittyvän monimuotoisen toiminnan) yhteyteen muotoutuvia kulttuurisia merkityksiä ja kenttiä sekä journalismin roolia merkitysten ja kenttien kehityksessä. Näin pyrin rakentamaan yleiskuvan muuttuvista merkitysympäristöistä hevosväen kulttuurisina toimintaympäristöinä. Toisena tavoitteenani on tarkastella perusteltujen tapaustutkimusten ja 2017 toteutetun suomalaisen rahapelikenttämuutosten analyysin kautta sitä, millaisia konkreettisia julkisia kiistoja ja merkityskamppailuja hevospeleistä käytiin suomalaisessa yleisjulkisuudessa. Näin työni pyrkimyksenä on siis myös kuvata, miten raviurheilu- ja hevos( peli)innon tartuttama väestönosa toimi ja selviytyi hevostalouskentän julkisuudessa, jossa kansalaisyhteiskunta ja julkinen valta mittelevät voimiaan taistossa hevostalouden merkityksistä, funktioista ja hevospelituotoista.

Kolmessa pääluvussa (2–4) rakennan narratiivisella otteella hevostalouden, hevospelaamisen ja hevosiin liittyvän journalismin historiaa. Luvussa 2 keskityn hevostalouden ympärille kehkeytyvien kulttuuristen merkitysten ja kenttien sekä niiden kehityksen kuvaamiseen. Luvun 3 keskiössä ovat hevospeleihin kytkeytyvät merkitykset osana suomalaista rahasta pelaamisen kenttää. Luvussa 4 pohdin journalismin ja hevosjournalismin suhdetta sekä hevosjournalismin roolia raviurheilun, hevospelien ja koko hevostalouden kulttuuristen merkitysten ja kenttien muutoksissa.

Nämä kolme lukua ovat osa työn empiiristä ulottuvuutta, jossa työstän kokonaiskuvaa siitä, miten puhe raviurheilusta, hevospelaamisesta ja koko hevostaloudesta kulkee rinnan hevosjournalismin kehityksen kanssa. Näiden kolmen pääluvun muodostamaan kontekstiin sijoitan lukujen 6–9 neljä tapaustutkimusta ja luvun 10 analyysin Suomen rahapelikentän rakenteiden muutosprosessista 2010-luvulla. Tapaustutkimukset ja luvun 10 analyysi ovat päälukuja paikallisempia, yksityiskohtaisempia ja ajallisesti tiiviitä yleis- ja hevostalousjulkisuuden välisiä analyyseja. Tapaustutkimukset ja luvun 10 analyysi muodostavat työn toisen empiirisen ulottuvuuden.

Päälukuihin 2–4 ovat sijoitettuina myös tutkimukseni teoreettiset ainekset. Ne syntyvät yhtäältä sosiologisista teorioista, jotka jäsentävät luvuissa esiin tulevia historiallisia muutoksia. Ko. sosiologisia teorioita ovat hevostalousluvun (luku 2) teoreettisen taustan muodostavat Pertti Alasuutarin moraali-, suunnittelu- ja kilpailutalouden sekä Zygmunt Baumanin raskaan ja notkean modernin käsitteet kuin myös näiden käsitteistöjen taustalla olevat teoreettiset rakennelmat. Toisaalta teoreettinen tausta muodostuu diskurssien ja merkitysjärjestelmien analyysiin virittyneistä käsitteistä ja niitä koskevista teorioista. Näitä ovat työssäni Stuart Hallin sekä Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen artikulaation käsite ja sitä koskevat teoriat, jotka muodostavat hevospelaamisen luvun (luku 3) teoreettisen taustan. Kolmas teoreettinen astinlauta on ajassa muuttuva, narratiivinen mutta eri instituutioiden, toimijoiden ja kenttien välisiä suhteita tietyissä tilanteissa pysäytyskuvan omaisesti jäsentävä Pierre Bourdieun kenttäteoria. Se muodostaa journalismi- ja hevosjournalismiluvun (luku 4) teoreettisen taustan.

Tutkimukseni empiirinen ydin on neljän tapaustutkimuksen sekä vuoden 2017 peliyhtiöfuusion analyyseissä (luvut 6–10). Tapaukset ja 2010-luvun rahapelikentän muutosprosessi kuvaavat hevostalouden ja eritoten raviurheilun suuria murroskohtia: rahasta pelaamisen tulo raveihin 1928, hevosurheilun ja totalisaattorin murroskausi 1955–1966, ravikriisi 1982 – taistelu hevospelikentän peleistä ja rahavirroista –, seitsemän päivän mediasota 1998, jolloin hevosväki käytti tilattuja julkisuudenhallintapalveluja rahapelikentän julkisuustaistelussa ja vuoden 2017 peliyhtiöfuusio. Tapaustutkimusten analyysien pääasiallisina aineksina ovat lehtiartikkelit (614 kappaletta) ja päämenetelmänä mediamonitorointi, johon liittyy määrällinen sisällönerittely. Lehtiaineisto luokitellaan neljän ulottuvuuden perusteella: puhujarakenne, kohde, ensisijainen kanta hevospelaamisen funktioon ja verottamiseen sekä väittämäanalyysi. Vuoden 2017 peliyhtiöfuusioon käyn käsiksi tilastoanalyysin ja aihetta käsitelleiden lehtiartikkeleiden lähiluvun avulla.

Niin tapaustutkimuksia kuin koko työtä jäsentävä jännite rakentuu kansalaisyhteiskunnan ja julkisen vallan välille. Raviurheilu ja urheiluhevosten kasvatus ponnistavat kansalaisyhteiskunnasta, kun taas ravien ja rahasta pelaamisen sääntely sekä hevosjalostuksen funktioiden määrittely sijoittuvat pääosin valtiovallan sektorille. Tämän jännitteen elementit saavat ilmiasunsa myös työni tuloksissa, ja keskeisin tulos kytkeytyy juuri kansalaisyhteiskunnan ja julkisen vallan taistoon hevoskentän herruudesta. Työssäni nousee esille valtiovallan ja hevoskentän suhteen tiiviys verrattuna muihin kansalaisyhteiskunnan tavarankierron ja yhteiskunnallisen työn alueisiin. Tuo suhteen tiiviys ja hevoskenttään – urheiluun, jalostukseen ja peleihin – kytkeytyvät (hevostalous)poliittiset intohimot ovat sitoneet kansalaisyhteiskunnan hevosväen ja julkisen vallan toimijat tiukoin sitein toisiinsa. Valtiovalta on ollut suurimman osan aikaa hevostalouden merkitysten ja koko hevosalan kentän herra. Työssäni analysoimieni aineistojen perusteella näyttää myös siltä, ettei EU-Suomen yhä globalisoituvammassa maailmassakaan valtio ole hellittämässä raviuriheilun, hevospelien ja koko hevostalouden vallan valtikasta – pikemminkin päinvastoin: 2010-luvun taitteen hevostalous ja sen keskeiset osa-alueet raviurheilu ja hevospelaaminen ovat jo pääosin siirtyneet kansalaisyhteiskunnan sektorilta takaisin valtiovallan tiukkaan ohjaukseen.

Julkinen valta hallitsi suomalaista hevostaloutta liki suvereenisti 1960-luvulle saakka.Jalostuksen kentällä se määritteli, minkälaisia hevosia piti kasvattaa. Suosimalla työhevosta valtiovalta jätti raviurheilun pääosin kansalaisyhteiskunnalle. Aina 1960-luvun puoliväliin saakka raviurheilun nousua padottiin myös vedonlyöntisäännöksillä. Pitämällä pelaajien osuudet hevospeleissä alhaisina ne ensinnäkin estivät totopelin suosion kasvua. Toiseksi kohdistamalla valtiolle hevospeleistä kertyneet varat vain (työ)hevosjalostuksen edistämiseen myöhästyi 1900-luvun ravirataverkon modernisointi ja ylipäätään Suomen raviurheilun julkinen edistäminen verrattuna läntisen Euroopan kehitykseen. Kansalaisyhteiskunnan rooli voimistui 1970-luvun alussa niin raviurheilun, hevosjalostuksen kuin hevospelien kentällä. Jalostuksen valvonta ja ohjaus siirtyivät valtion virkamiehiltä kansalaisyhteiskunnan ja julkisen vallan hybridille, Suomen Hippokselle. 1970-luvun alun säädösmuutokset mahdollistivat hevospeleistä valtiolle kertyneiden varojen käytön myös raviurheilun edistämiseen. Samalla vuosikymmenellä Suomen Hippos toi hevospelivalikoimaan myös valtakunnallisia pelituotteita. Kuitenkin jo 1980-luvun alkupuolella käynnistyi kehitys, jossa valtiovalta otti sektori sektorilta aiempaa merkittävämmän roolin hevoskentällä. Tuo kehitys huipentui peliyhtiöfuusioon 2017, josta lähtien valtio on taas noussut liki hegemoniseen asemaan koko hevoskentällä: Hevospelaajat ja hevospelit ovat tiukasti valtion peliyhtiön Veikkauksen hallussa, ja raviradoista on tullut valtionavun varassa toimivia organisaatioita, joiden pääasiallinen tehtävä on tuottaa pelikohteita valtion peliyhtiölle. Näyttää siis siltä, että kansalaisyhteiskunnan ja siihen kytkeytyvien merkitysten kukoistuskausi hevoskentällä oli väliaikainen ilmiö, joka liittyi vahvasti raviurheilun valtakauteen hevosalalla. Sen ensimmäiset merkit ilmenivät jo 1960-luvun lopulla, se oli voimakkaimmillaan raviurheilun suuren nousun aikaan, 1970-luvulta 1990-luvun lamavuosiin, ja kukoistuskausi näytti olevan ohi lähestyttäessä 2020-lukua.

Hevostalous-teeman keskeinen huomio on, ettei hevostalouden ja yhteiskunnan kehitystä voi erottaa toisistaan. Hevostalouden kulttuurinen merkitys muuttuu yhteiskunnan muuttuessa, mutta samalla hevostalous osa-alueineen on sosiaalinen käytäntö, joka muuttaa yhteiskuntaa. Hevostalous on näin osa yhteiskuntaa, jossa julkinen valta on kuitenkin kontrolloinut ja yhä kontrolloi lähes kaikkia kansalaisyhteiskunnan hevoskentän alueita.

Rahasta pelaamisen teeman keskeisen tuloksen mukaan hevospelipuheen merkittävimmät peruspilarit pysyvät samoina vuosikymmenestä, jopa vuosisadasta toiseen. Puhe hevosiin liittyvistä rahapeleistä on taistelua synnin, rikoksen, moraalin, etiikan ja rahan merkitysten hetteikössä. Toki toimijoiden asemat hevospelikentällä sekä jännitteet ja variaatiot peleihin liitettyjen moraalisten ja eettisten kiinnikkeiden sekä pelaamisesta koituvan rahallisen hyödyn välillä vaihtelevat. Osana hevosalaa ja koko kulttuuria hevospelipuhe on ollut ja on yhä alituisen muutoksen tilassa, mutta sen peruspilarit ovat suhteellisen pysyviä.

Hevospelipuheen pysyvyys rahapelipuheen osana liittyy identiteetin rakentamiseen. Synnin, rikoksen, moraalin, etiikan vs. taloudellisen hyödyn kielioppi on toimijoiden roolien ja niiden arvottamisen tuottamisen väline. Sillä on tehty ja tehdään yhä ero toisiin, kulloinkin kontrolloitaviin ryhmiin. Hevospelipuheen peruspilareiden pysyvyys antaa pohjaa myös rahapelikentän muutosprosessien samankaltaisuudelle, eritoten toimijoiden näkökulmasta. Alkuvaiheessa rahapelit kytkeytyivät valtiovallan sallimina useimmiten kansalaisyhteiskunnan toimintoihin: kulttuuriin, hevosiin ja urheiluun. Pelaamisen fiskaalisen merkityksen kasvaessa rahasta pelaaminen kytkeytyy kuitenkin yhä suoremmin valtiovallan toimiin. Veikkauksen muutos urheilumesenaatista myös tiede-, taide- ja kulttuurisponsoriksi 1950-luvulla ja Hippoksen hevospelifunktion muutos hevosalan tukijalasta myös hyvinvointiyhteiskunnan rahoittajaksi 1980-luvun alusta lähtien muistuttavat toisiaan. Tämä on rahapeliosion kolmas merkittävä havainto: rahapelien ideologisen taistelun kentällä taloudellinen hyöty peittoaa moraalin ja etiikan, kunhan vain rahaa on riittävästi, ja näin rahasta pelaamisen taloudellisen hyödyn paine pakottaa rahapeliyhteisöt samalle, julkisen vallan viitoittamalle polulle.

Toistaiseksi tuorein näytelmä tässä rahapelikentän muutosprosessin samankaltaisuudessa ilmeni julkisen vallan tavoitteessa yhdistää vuoden 2017 alussa kaikki kolme Suomen rahapeliyhtiötä (Veikkaus, RAY, Fintoto) uuteen, valtion täysin omistamaan yhtiöön. Toimi osoittaa, että tässäkin tutkimuksessa usein esiin noussut valtiovallan vahva tahto pitää kiinni rahapelivaltikastaan jatkuu voimallisena myös globalisoituneessa sfäärissä. Viimeistään 2000-luvulla pelaamisesta on tullut valtioiden välinen ongelma, jossa heilutellaan vuoronperään ylikansallista vapauden lippua ja kansallista protektionismin viiriä. Yhdistyminen tuo uusia, tuntemattomia ja aiempiin artikulaatioihin kytkeytymättömiä asemia hevostalouden, hevospelikentän ja hevosjournalismin toimijoille. Samalla fuusio verifioi tässäkin työssä todennetun väitteen, että hevospeleillä on 2010-luvun taitteessa yhä merkittävä funktio hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksessa.

Työni kolmannen pääteeman, hevosjournalismikentän analyysin merkittävän havainto on ilmiö, jossa hevosjournalismissa korostuu sille ominainen piirre palata irtaantumisen jälkeen takaisin hevostalouskentän yhteyteen ja sen toimijoiden pitkälti määrittämään järjestykseen. Kyse on sekä siitä, kuka kulloinkin hallitsee hevosjournalismin doxaa, että siitä, kuka kulloinkin hallitsee hevostalouskentän doxaa. Useasti ne ovat olleet samoja voimia. Kenttien vuorovaikutuksen ja voimien mittelön myötä hevosjournalismi on ravi- ja pelijournalismin valtakausina ollut läheisessä suhteessa hevostalouskentän ravi- ja pelisektoriin. Hevosjournalismi ei näin joka suhteessa noudata journalismin yleistä kehityspiirrettä: journalismi on viimeistään 1980-luvulta alkaen aktiivisesti luonut omaa journalistista diskurssiaan ja ääntään tarjoten kansalaisyhteiskunnan ja julkisen vallan toimijoille puhetilan puhua toisistaan ja toisilleen. Toisaalta menestyäkseen julkisuudessa myös hevostalousinstituutiot ovat omaksuneet medioituneen sfäärin esitys- ja toimintatapoja, ja näin sopeutuminen on koskettanut hevosjournalistien lisäksi hevoskentän toimijoista eritoten ravi- ja peli-instituutioita.

Kun pohtii hevostalouden ja siihen kytkeytyvien hevospelien ja -journalismin tietä kukoistukseen, kyse on ollut myös ravisektorin urbanisoitumisesta, osana suomalaisen yhteiskunnan marssia maalta kaupunkeihin. Raviurheilun juuret ovat maaseudun miehisessä agraariyhteiskunnassa, mutta vielä nuoressa Suomessa hevostalouden keskiössä oli hevostyö – ravit rinnastettiin usein turhanaikaiseen, hyödyttömään puuhasteluun. Tämä heijasti maatalouden ja uskonnon kehystämälle yhteiskunnalle ominaista työn etiikkaa. 1950-luvun jälleenrakennusvaiheen jälkeen hevostalouden keskiöön tuli raviurheilu. Ravien kytkeytyminen postmodernin ihmisen vapaa-ajan harrastuksiin ja pelitoimintaan antoi hevosille, raviurheilulle, hevospeleille ja hevosjournalismille uuden mahdollisuuden. Muutos hevostyön ajasta raviurheilun aikaan on osa suomalaisen yhteiskunnan nopeaa kaupungistumista. Mutta jo 1960-luvun lopulta lähtien rahasta pelaaminen alkoi työntyä yhä voimallisemmin koko hevoskentän keskiöön. Raviurheilu osin irtosi aiemmista kulttuurisista merkityksistään, ja sitä alkoivat hallita rahasta pelaamisen kentän arvot. Kulttuuriset muutokset eri vuosikymmenillä tulevat esiin myös hevostaloutta ja raviurheilua koskevassa journalismissa, samaan aikaan kun ravijournalismi ainakin osin lähenee journalismin yleisiä konventioita.

Tapa, jolla hevostalous tuli 1960- ja 1970-luvuilla kaupunkeihin, ei ole enää 2010-luvun taitteessa täysin voimissaan. Siirryttäessä 2020-luvulle hevostalous on osana urbaania elämäntapaa tallielämää ja siihen kytkeytyviä aktiviteetteja myös kaupunkien välittömässä läheisyydessä. Työni lopuksi spekuloin hevostalouden tulevalla suunnalla, jossa 2010-luvun taitteessa ei ole luettavissa yhtä selkeitä merkkejä kehityksen suunnasta kuin vaikkapa aikana, jolloin raviurheilu tai hevospelit valtasivat hevostalouden keskiön.