Sisällissodan arvet maalaispitäjässä: Ruovesi vuosina 1918 - 1930

Anna Warsell

Sisällissodan arvet maalaispitäjässä: Ruovesi vuosina 1918 - 1930

Anna Warsell

Historia, filosofia ja kirjallisuustiede

Tutkimustuotos: Väitöskirja › Monografia

Abstrakti

Tutkin sisällissodasta toipumista 1920-luvun Ruovedellä. Tutkimukseni lähtökohta on pitäjään ja sen asukkaisiin syvät haavat jättänyt väkivaltainen kriisi, jonka jälkeen entisten punakaartilaisten ja suojeluskuntalaisten oli jatkettava arkeaan samassa paikallisyhteisössä. Instituutiot määrittelivät paikallisella tasolla ihmisten elämää ja tukivat tai vaikeuttivat osaltaan paikallisyhteisön jälleenrakentamista, sodan uhreista huolehtimista, heidän muistonsa kunnioittamista sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Tutkin pitäjän yhteisöllisyyden kehitystä sodan aikaisten vääryyksien sovituksen, sodan muistamisen, paikallisten instituutioiden toiminnan sekä eri ryhmittymiä yhdistäneen tai erottaneen yhdistyselämän merkityksen kautta.

Käsittelen toipumisprosessia sosiaalisen pääoman käsitteen avulla. Sosiaalinen pääoma on yksilön tai yhteisön käytettävissä oleva voimavara, joka karttuu sen jäsenten käytössä olevien osallistumismahdollisuuksien myötä. Sosiaalisen pääoman keskeisin osatekijä on yhteisön jäsenten luottamus toisiaan sekä yhteisön arkea määrittäviin instituutioita kohtaan. Vahva yhteisöllisyys joko yhdistää tai erottaa ihmisiä. Mikäli ryhmän vahva sosiaalinen pääoma hyödyttää vain ryhmän jäseniä, jäävät ryhmän ulkopuoliset yhteisön jäsenet ilman sosiaalisia resursseja, jolloin sosiaalisen pääoman jakautuminen jakaa yhteisöä entisestään.

Sodan aikainen väkivalta selittää sodasta selviytymistä. Ruovedellä siviileihin kohdistunut väkivalta oli moneen muuhun paikkakuntaan verrattuna vähäistä. Pitäjässä sai surmansa kaksikymmentä siviiliä, joista suurin osa ammuttiin paikallisten asukkaiden ilmiantojen seurauksena. Laya Balcellsin ja Stathis Kalyvasin teorioiden mukaan sisällissotien siviileihin kohdistuneen väkivallan paikallista vaihtelua selittävät siviilien ja aseellisten joukkojen välinen yhteistyö, sodan aikainen aluehallinta sekä sotaa edeltävä poliittinen jakautuneisuus. Mikäli aluehallinta tai poliittinen valta oli täysin sodan toisen osapuolen hallussa, väkivalta oli turhaa, mutta rintama-alueilla tai tasaväkisen poliittisen valtakamppailun keskellä väkivallasta ajateltiin olevan omien tavoitteiden saavuttamisen kannalta hyötyä. Molemmat tutkijat nostavat aseellisten joukkojen rinnalle rintamantakaiseen väkivaltaan vaikuttaneet paikalliset siviilit. Havaintoni Ruoveden sisällissodan aikaisesta siviileihin kohdistuneesta väkivallasta olivat yhteneväisiä Balcellsin ja Kalyvasin tutkimustulosten kanssa. Yhteisön toipumiseen vaikutti käsitys sodan aikaisten vääryyksien oikeudenmukaisesta sovittamisesta. Yli 300 ruoveteläistä oli saanut surmansa sodan seurauksena. Aseettomia siviilejä oli pidätetty ja lähetetty vankileireille. Sodan päätyttyä oli pohdittava ketkä hyväksyttäisiin takaisin yhteisön jäseneksi ja millaisen rangaistuksen kapinalliset ja rikoksiin syyllistyneet ansaitsivat. Suojeluskunnan tai yksittäisten kuntalaisten esittämien syytösten lukumäärään verrattuna ruoveteläiset puolustivat punakaarti- laisuudesta epäiltyjä moninkertaisesti useammin. Ankarimman vihan laannuttua myös monet rangaistusvaatimuksia esittäneet muuttivat mieltään. Maltillisuutta lisäsi syyttäjien, puolustajien ja epäiltyjen tuttuus.

Ruovesi oli vahvasti työläisvaltainen maalaispitäjä eikä hävitty sisällissota heikentänyt sosialismin kannatusta kuntalaisten keskuudessa. Oikeisto joutui tyytymään vähemmistöasemaan kunnallisessa päätöksenteossa eikä pitäjässä päästy juhlimaan tai ylläpitämään valkoisten voittajien vapaussota-aatetta. Maalaispitäjän elinkeinorakenteen määrittelemä yhteinen etu yhdisti maasta elantonsa hankkineiden intressit ja kannusti erikokoisten tilojen maanviljelijöitä yhteistoimintaan. Taloudelliset tavoitteet ohittivat poliittiset tai ideologiset intressit. Erityisesti 1920-luvulla suosiotaan kasvattanut osuustoiminta osoittautui sekä pienviljelijöitä ja suurempien tilojen isäntiä yhdistäväksi toimintamuodoksi.

Sisällissodan jälkeen entiset punakaartilaiset ja suojeluskuntalaiset kasvattivat ryhmien sisäistä sosiaalista pääomaa, mutta ryhmien välinen vuorovaikutus oli vähäistä. Järjestötasolla poliittisesti vastakkaiset ääripäät säilyttivät etäisyytensä, mutta organisaatioiden keskusjärjestöjen taholla korostama vastakkaisuus ei näkynyt paikallistasolla jäsenten välisessä kanssakäymisessä. Kylien työväen- ja nuorisoseurojentaloilla vierailtiin puolin ja toisin. Välittömästi sodan jälkeen ryhmät keskittyivät oman järjestönsä vahvistamiseen. Vasta 1920-luvun lopulla koko maassa kohonnut vasemmistovastaisuus tarjosi suojeluskunnalle tarpeeksi tukevan selkärangan pitäjän äärivasemmiston vastaisiin toimenpiteisiin.

Yhteisöllisyyden kehittyminen on prosessi, jolla ei ole päätepistettä. Prosessin aikana yhteisöllisyyden taso vaihteli myös paikallisyhteisön sisällä. Työväen ja äärioikeiston välinen juopa näkyi selvimmin kirkonkylässä. Siellä virkamiesten, liike-elämän ja orastavan sahateollisuuden edustajien isänmaallisuus kasvatti suojeluskunnan itseluottamusta. Sivukylissä kyläläisten kanssakäyminen oli suvaitsevaisempaa. Siellä poliittiset erimielisyydet ja sisällissodan aikaiset ristiriidat pyrittiin sivuuttamaan, siirrettiin katseet tulevaisuuteen ja keskityttiin arkisten ja käytännönläheisten ongelmien ratkaisuun sekä maa- ja metsätalouden kehittämiseen.

Alkuperäiskieli	Suomi
Kustantaja	TYÖVÄEN HISTORIAN JA PERINTEEN TUTKIMUKSEN SEURA
ISBN (elektroninen)	978-952-7466-38-4
ISBN (painettu)	978-952-7466-37-7
Tila	Julkaistu - 2024
OKM-julkaisutyyppi	G4 Monografiaväitöskirja

Julkaisusarja

Nimi	Verkkokirjat
Numero	53

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet

Tämä tuotos edistää seuraavia kestävän kehityksen tavoitteita:

Pääsy asiakirjaan

http://hdl.handle.net/10138/576352Lisenssi: Unspecified
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202405316535

Siteeraa tätä

@book{c2e72a5fe4fc4aa9b7dff6d808ae6760,

title = "Sis{\"a}llissodan arvet maalaispit{\"a}j{\"a}ss{\"a}: Ruovesi vuosina 1918 - 1930",

abstract = "Tutkin sis{\"a}llissodasta toipumista 1920-luvun Ruovedell{\"a}. Tutkimukseni l{\"a}ht{\"o}kohta on pit{\"a}j{\"a}{\"a}n ja sen asukkaisiin syv{\"a}t haavat j{\"a}tt{\"a}nyt v{\"a}kivaltainen kriisi, jonka j{\"a}lkeen entisten punakaartilaisten ja suojeluskuntalaisten oli jatkettava arkeaan samassa paikallisyhteis{\"o}ss{\"a}. Instituutiot m{\"a}{\"a}ritteliv{\"a}t paikallisella tasolla ihmisten el{\"a}m{\"a}{\"a} ja tukivat tai vaikeuttivat osaltaan paikallisyhteis{\"o}n j{\"a}lleenrakentamista, sodan uhreista huolehtimista, heid{\"a}n muistonsa kunnioittamista sek{\"a} tulevaisuuteen suuntautumista. Tutkin pit{\"a}j{\"a}n yhteis{\"o}llisyyden kehityst{\"a} sodan aikaisten v{\"a}{\"a}ryyksien sovituksen, sodan muistamisen, paikallisten instituutioiden toiminnan sek{\"a} eri ryhmittymi{\"a} yhdist{\"a}neen tai erottaneen yhdistysel{\"a}m{\"a}n merkityksen kautta.K{\"a}sittelen toipumisprosessia sosiaalisen p{\"a}{\"a}oman k{\"a}sitteen avulla. Sosiaalinen p{\"a}{\"a}oma on yksil{\"o}n tai yhteis{\"o}n k{\"a}ytett{\"a}viss{\"a} oleva voimavara, joka karttuu sen j{\"a}senten k{\"a}yt{\"o}ss{\"a} olevien osallistumismahdollisuuksien my{\"o}t{\"a}. Sosiaalisen p{\"a}{\"a}oman keskeisin osatekij{\"a} on yhteis{\"o}n j{\"a}senten luottamus toisiaan sek{\"a} yhteis{\"o}n arkea m{\"a}{\"a}ritt{\"a}viin instituutioita kohtaan. Vahva yhteis{\"o}llisyys joko yhdist{\"a}{\"a} tai erottaa ihmisi{\"a}. Mik{\"a}li ryhm{\"a}n vahva sosiaalinen p{\"a}{\"a}oma hy{\"o}dytt{\"a}{\"a} vain ryhm{\"a}n j{\"a}seni{\"a}, j{\"a}{\"a}v{\"a}t ryhm{\"a}n ulkopuoliset yhteis{\"o}n j{\"a}senet ilman sosiaalisia resursseja, jolloin sosiaalisen p{\"a}{\"a}oman jakautuminen jakaa yhteis{\"o}{\"a} entisest{\"a}{\"a}n.Sodan aikainen v{\"a}kivalta selitt{\"a}{\"a} sodasta selviytymist{\"a}. Ruovedell{\"a} siviileihin kohdistunut v{\"a}kivalta oli moneen muuhun paikkakuntaan verrattuna v{\"a}h{\"a}ist{\"a}. Pit{\"a}j{\"a}ss{\"a} sai surmansa kaksikymment{\"a} siviili{\"a}, joista suurin osa ammuttiin paikallisten asukkaiden ilmiantojen seurauksena. Laya Balcellsin ja Stathis Kalyvasin teorioiden mukaan sis{\"a}llissotien siviileihin kohdistuneen v{\"a}kivallan paikallista vaihtelua selitt{\"a}v{\"a}t siviilien ja aseellisten joukkojen v{\"a}linen yhteisty{\"o}, sodan aikainen aluehallinta sek{\"a} sotaa edelt{\"a}v{\"a} poliittinen jakautuneisuus. Mik{\"a}li aluehallinta tai poliittinen valta oli t{\"a}ysin sodan toisen osapuolen hallussa, v{\"a}kivalta oli turhaa, mutta rintama-alueilla tai tasav{\"a}kisen poliittisen valtakamppailun keskell{\"a} v{\"a}kivallasta ajateltiin olevan omien tavoitteiden saavuttamisen kannalta hy{\"o}ty{\"a}. Molemmat tutkijat nostavat aseellisten joukkojen rinnalle rintamantakaiseen v{\"a}kivaltaan vaikuttaneet paikalliset siviilit. Havaintoni Ruoveden sis{\"a}llissodan aikaisesta siviileihin kohdistuneesta v{\"a}kivallasta olivat yhtenev{\"a}isi{\"a} Balcellsin ja Kalyvasin tutkimustulosten kanssa. Yhteis{\"o}n toipumiseen vaikutti k{\"a}sitys sodan aikaisten v{\"a}{\"a}ryyksien oikeudenmukaisesta sovittamisesta. Yli 300 ruovetel{\"a}ist{\"a} oli saanut surmansa sodan seurauksena. Aseettomia siviilej{\"a} oli pid{\"a}tetty ja l{\"a}hetetty vankileireille. Sodan p{\"a}{\"a}tytty{\"a} oli pohdittava ketk{\"a} hyv{\"a}ksytt{\"a}isiin takaisin yhteis{\"o}n j{\"a}seneksi ja millaisen rangaistuksen kapinalliset ja rikoksiin syyllistyneet ansaitsivat. Suojeluskunnan tai yksitt{\"a}isten kuntalaisten esitt{\"a}mien syyt{\"o}sten lukum{\"a}{\"a}r{\"a}{\"a}n verrattuna ruovetel{\"a}iset puolustivat punakaarti- laisuudesta ep{\"a}iltyj{\"a} moninkertaisesti useammin. Ankarimman vihan laannuttua my{\"o}s monet rangaistusvaatimuksia esitt{\"a}neet muuttivat mielt{\"a}{\"a}n. Maltillisuutta lis{\"a}si syytt{\"a}jien, puolustajien ja ep{\"a}iltyjen tuttuus.Ruovesi oli vahvasti ty{\"o}l{\"a}isvaltainen maalaispit{\"a}j{\"a} eik{\"a} h{\"a}vitty sis{\"a}llissota heikent{\"a}nyt sosialismin kannatusta kuntalaisten keskuudessa. Oikeisto joutui tyytym{\"a}{\"a}n v{\"a}hemmist{\"o}asemaan kunnallisessa p{\"a}{\"a}t{\"o}ksenteossa eik{\"a} pit{\"a}j{\"a}ss{\"a} p{\"a}{\"a}sty juhlimaan tai yll{\"a}pit{\"a}m{\"a}{\"a}n valkoisten voittajien vapaussota-aatetta. Maalaispit{\"a}j{\"a}n elinkeinorakenteen m{\"a}{\"a}rittelem{\"a} yhteinen etu yhdisti maasta elantonsa hankkineiden intressit ja kannusti erikokoisten tilojen maanviljelij{\"o}it{\"a} yhteistoimintaan. Taloudelliset tavoitteet ohittivat poliittiset tai ideologiset intressit. Erityisesti 1920-luvulla suosiotaan kasvattanut osuustoiminta osoittautui sek{\"a} pienviljelij{\"o}it{\"a} ja suurempien tilojen is{\"a}nti{\"a} yhdist{\"a}v{\"a}ksi toimintamuodoksi.Sis{\"a}llissodan j{\"a}lkeen entiset punakaartilaiset ja suojeluskuntalaiset kasvattivat ryhmien sis{\"a}ist{\"a} sosiaalista p{\"a}{\"a}omaa, mutta ryhmien v{\"a}linen vuorovaikutus oli v{\"a}h{\"a}ist{\"a}. J{\"a}rjest{\"o}tasolla poliittisesti vastakkaiset {\"a}{\"a}rip{\"a}{\"a}t s{\"a}ilyttiv{\"a}t et{\"a}isyytens{\"a}, mutta organisaatioiden keskusj{\"a}rjest{\"o}jen taholla korostama vastakkaisuus ei n{\"a}kynyt paikallistasolla j{\"a}senten v{\"a}lisess{\"a} kanssak{\"a}ymisess{\"a}. Kylien ty{\"o}v{\"a}en- ja nuorisoseurojentaloilla vierailtiin puolin ja toisin. V{\"a}litt{\"o}m{\"a}sti sodan j{\"a}lkeen ryhm{\"a}t keskittyiv{\"a}t oman j{\"a}rjest{\"o}ns{\"a} vahvistamiseen. Vasta 1920-luvun lopulla koko maassa kohonnut vasemmistovastaisuus tarjosi suojeluskunnalle tarpeeksi tukevan selk{\"a}rangan pit{\"a}j{\"a}n {\"a}{\"a}rivasemmiston vastaisiin toimenpiteisiin.Yhteis{\"o}llisyyden kehittyminen on prosessi, jolla ei ole p{\"a}{\"a}tepistett{\"a}. Prosessin aikana yhteis{\"o}llisyyden taso vaihteli my{\"o}s paikallisyhteis{\"o}n sis{\"a}ll{\"a}. Ty{\"o}v{\"a}en ja {\"a}{\"a}rioikeiston v{\"a}linen juopa n{\"a}kyi selvimmin kirkonkyl{\"a}ss{\"a}. Siell{\"a} virkamiesten, liike-el{\"a}m{\"a}n ja orastavan sahateollisuuden edustajien is{\"a}nmaallisuus kasvatti suojeluskunnan itseluottamusta. Sivukyliss{\"a} kyl{\"a}l{\"a}isten kanssak{\"a}yminen oli suvaitsevaisempaa. Siell{\"a} poliittiset erimielisyydet ja sis{\"a}llissodan aikaiset ristiriidat pyrittiin sivuuttamaan, siirrettiin katseet tulevaisuuteen ja keskityttiin arkisten ja k{\"a}yt{\"a}nn{\"o}nl{\"a}heisten ongelmien ratkaisuun sek{\"a} maa- ja mets{\"a}talouden kehitt{\"a}miseen.",

author = "Anna Warsell",

year = "2024",

language = "Suomi",

isbn = "978-952-7466-37-7",

series = "Verkkokirjat",

publisher = "TY{\"O}V{\"A}EN HISTORIAN JA PERINTEEN TUTKIMUKSEN SEURA",

number = "53",

}

TY - BOOK

T1 - Sisällissodan arvet maalaispitäjässä

T2 - Ruovesi vuosina 1918 - 1930

AU - Warsell, Anna

PY - 2024

Y1 - 2024

N2 - Tutkin sisällissodasta toipumista 1920-luvun Ruovedellä. Tutkimukseni lähtökohta on pitäjään ja sen asukkaisiin syvät haavat jättänyt väkivaltainen kriisi, jonka jälkeen entisten punakaartilaisten ja suojeluskuntalaisten oli jatkettava arkeaan samassa paikallisyhteisössä. Instituutiot määrittelivät paikallisella tasolla ihmisten elämää ja tukivat tai vaikeuttivat osaltaan paikallisyhteisön jälleenrakentamista, sodan uhreista huolehtimista, heidän muistonsa kunnioittamista sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Tutkin pitäjän yhteisöllisyyden kehitystä sodan aikaisten vääryyksien sovituksen, sodan muistamisen, paikallisten instituutioiden toiminnan sekä eri ryhmittymiä yhdistäneen tai erottaneen yhdistyselämän merkityksen kautta.Käsittelen toipumisprosessia sosiaalisen pääoman käsitteen avulla. Sosiaalinen pääoma on yksilön tai yhteisön käytettävissä oleva voimavara, joka karttuu sen jäsenten käytössä olevien osallistumismahdollisuuksien myötä. Sosiaalisen pääoman keskeisin osatekijä on yhteisön jäsenten luottamus toisiaan sekä yhteisön arkea määrittäviin instituutioita kohtaan. Vahva yhteisöllisyys joko yhdistää tai erottaa ihmisiä. Mikäli ryhmän vahva sosiaalinen pääoma hyödyttää vain ryhmän jäseniä, jäävät ryhmän ulkopuoliset yhteisön jäsenet ilman sosiaalisia resursseja, jolloin sosiaalisen pääoman jakautuminen jakaa yhteisöä entisestään.Sodan aikainen väkivalta selittää sodasta selviytymistä. Ruovedellä siviileihin kohdistunut väkivalta oli moneen muuhun paikkakuntaan verrattuna vähäistä. Pitäjässä sai surmansa kaksikymmentä siviiliä, joista suurin osa ammuttiin paikallisten asukkaiden ilmiantojen seurauksena. Laya Balcellsin ja Stathis Kalyvasin teorioiden mukaan sisällissotien siviileihin kohdistuneen väkivallan paikallista vaihtelua selittävät siviilien ja aseellisten joukkojen välinen yhteistyö, sodan aikainen aluehallinta sekä sotaa edeltävä poliittinen jakautuneisuus. Mikäli aluehallinta tai poliittinen valta oli täysin sodan toisen osapuolen hallussa, väkivalta oli turhaa, mutta rintama-alueilla tai tasaväkisen poliittisen valtakamppailun keskellä väkivallasta ajateltiin olevan omien tavoitteiden saavuttamisen kannalta hyötyä. Molemmat tutkijat nostavat aseellisten joukkojen rinnalle rintamantakaiseen väkivaltaan vaikuttaneet paikalliset siviilit. Havaintoni Ruoveden sisällissodan aikaisesta siviileihin kohdistuneesta väkivallasta olivat yhteneväisiä Balcellsin ja Kalyvasin tutkimustulosten kanssa. Yhteisön toipumiseen vaikutti käsitys sodan aikaisten vääryyksien oikeudenmukaisesta sovittamisesta. Yli 300 ruoveteläistä oli saanut surmansa sodan seurauksena. Aseettomia siviilejä oli pidätetty ja lähetetty vankileireille. Sodan päätyttyä oli pohdittava ketkä hyväksyttäisiin takaisin yhteisön jäseneksi ja millaisen rangaistuksen kapinalliset ja rikoksiin syyllistyneet ansaitsivat. Suojeluskunnan tai yksittäisten kuntalaisten esittämien syytösten lukumäärään verrattuna ruoveteläiset puolustivat punakaarti- laisuudesta epäiltyjä moninkertaisesti useammin. Ankarimman vihan laannuttua myös monet rangaistusvaatimuksia esittäneet muuttivat mieltään. Maltillisuutta lisäsi syyttäjien, puolustajien ja epäiltyjen tuttuus.Ruovesi oli vahvasti työläisvaltainen maalaispitäjä eikä hävitty sisällissota heikentänyt sosialismin kannatusta kuntalaisten keskuudessa. Oikeisto joutui tyytymään vähemmistöasemaan kunnallisessa päätöksenteossa eikä pitäjässä päästy juhlimaan tai ylläpitämään valkoisten voittajien vapaussota-aatetta. Maalaispitäjän elinkeinorakenteen määrittelemä yhteinen etu yhdisti maasta elantonsa hankkineiden intressit ja kannusti erikokoisten tilojen maanviljelijöitä yhteistoimintaan. Taloudelliset tavoitteet ohittivat poliittiset tai ideologiset intressit. Erityisesti 1920-luvulla suosiotaan kasvattanut osuustoiminta osoittautui sekä pienviljelijöitä ja suurempien tilojen isäntiä yhdistäväksi toimintamuodoksi.Sisällissodan jälkeen entiset punakaartilaiset ja suojeluskuntalaiset kasvattivat ryhmien sisäistä sosiaalista pääomaa, mutta ryhmien välinen vuorovaikutus oli vähäistä. Järjestötasolla poliittisesti vastakkaiset ääripäät säilyttivät etäisyytensä, mutta organisaatioiden keskusjärjestöjen taholla korostama vastakkaisuus ei näkynyt paikallistasolla jäsenten välisessä kanssakäymisessä. Kylien työväen- ja nuorisoseurojentaloilla vierailtiin puolin ja toisin. Välittömästi sodan jälkeen ryhmät keskittyivät oman järjestönsä vahvistamiseen. Vasta 1920-luvun lopulla koko maassa kohonnut vasemmistovastaisuus tarjosi suojeluskunnalle tarpeeksi tukevan selkärangan pitäjän äärivasemmiston vastaisiin toimenpiteisiin.Yhteisöllisyyden kehittyminen on prosessi, jolla ei ole päätepistettä. Prosessin aikana yhteisöllisyyden taso vaihteli myös paikallisyhteisön sisällä. Työväen ja äärioikeiston välinen juopa näkyi selvimmin kirkonkylässä. Siellä virkamiesten, liike-elämän ja orastavan sahateollisuuden edustajien isänmaallisuus kasvatti suojeluskunnan itseluottamusta. Sivukylissä kyläläisten kanssakäyminen oli suvaitsevaisempaa. Siellä poliittiset erimielisyydet ja sisällissodan aikaiset ristiriidat pyrittiin sivuuttamaan, siirrettiin katseet tulevaisuuteen ja keskityttiin arkisten ja käytännönläheisten ongelmien ratkaisuun sekä maa- ja metsätalouden kehittämiseen.

AB - Tutkin sisällissodasta toipumista 1920-luvun Ruovedellä. Tutkimukseni lähtökohta on pitäjään ja sen asukkaisiin syvät haavat jättänyt väkivaltainen kriisi, jonka jälkeen entisten punakaartilaisten ja suojeluskuntalaisten oli jatkettava arkeaan samassa paikallisyhteisössä. Instituutiot määrittelivät paikallisella tasolla ihmisten elämää ja tukivat tai vaikeuttivat osaltaan paikallisyhteisön jälleenrakentamista, sodan uhreista huolehtimista, heidän muistonsa kunnioittamista sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Tutkin pitäjän yhteisöllisyyden kehitystä sodan aikaisten vääryyksien sovituksen, sodan muistamisen, paikallisten instituutioiden toiminnan sekä eri ryhmittymiä yhdistäneen tai erottaneen yhdistyselämän merkityksen kautta.Käsittelen toipumisprosessia sosiaalisen pääoman käsitteen avulla. Sosiaalinen pääoma on yksilön tai yhteisön käytettävissä oleva voimavara, joka karttuu sen jäsenten käytössä olevien osallistumismahdollisuuksien myötä. Sosiaalisen pääoman keskeisin osatekijä on yhteisön jäsenten luottamus toisiaan sekä yhteisön arkea määrittäviin instituutioita kohtaan. Vahva yhteisöllisyys joko yhdistää tai erottaa ihmisiä. Mikäli ryhmän vahva sosiaalinen pääoma hyödyttää vain ryhmän jäseniä, jäävät ryhmän ulkopuoliset yhteisön jäsenet ilman sosiaalisia resursseja, jolloin sosiaalisen pääoman jakautuminen jakaa yhteisöä entisestään.Sodan aikainen väkivalta selittää sodasta selviytymistä. Ruovedellä siviileihin kohdistunut väkivalta oli moneen muuhun paikkakuntaan verrattuna vähäistä. Pitäjässä sai surmansa kaksikymmentä siviiliä, joista suurin osa ammuttiin paikallisten asukkaiden ilmiantojen seurauksena. Laya Balcellsin ja Stathis Kalyvasin teorioiden mukaan sisällissotien siviileihin kohdistuneen väkivallan paikallista vaihtelua selittävät siviilien ja aseellisten joukkojen välinen yhteistyö, sodan aikainen aluehallinta sekä sotaa edeltävä poliittinen jakautuneisuus. Mikäli aluehallinta tai poliittinen valta oli täysin sodan toisen osapuolen hallussa, väkivalta oli turhaa, mutta rintama-alueilla tai tasaväkisen poliittisen valtakamppailun keskellä väkivallasta ajateltiin olevan omien tavoitteiden saavuttamisen kannalta hyötyä. Molemmat tutkijat nostavat aseellisten joukkojen rinnalle rintamantakaiseen väkivaltaan vaikuttaneet paikalliset siviilit. Havaintoni Ruoveden sisällissodan aikaisesta siviileihin kohdistuneesta väkivallasta olivat yhteneväisiä Balcellsin ja Kalyvasin tutkimustulosten kanssa. Yhteisön toipumiseen vaikutti käsitys sodan aikaisten vääryyksien oikeudenmukaisesta sovittamisesta. Yli 300 ruoveteläistä oli saanut surmansa sodan seurauksena. Aseettomia siviilejä oli pidätetty ja lähetetty vankileireille. Sodan päätyttyä oli pohdittava ketkä hyväksyttäisiin takaisin yhteisön jäseneksi ja millaisen rangaistuksen kapinalliset ja rikoksiin syyllistyneet ansaitsivat. Suojeluskunnan tai yksittäisten kuntalaisten esittämien syytösten lukumäärään verrattuna ruoveteläiset puolustivat punakaarti- laisuudesta epäiltyjä moninkertaisesti useammin. Ankarimman vihan laannuttua myös monet rangaistusvaatimuksia esittäneet muuttivat mieltään. Maltillisuutta lisäsi syyttäjien, puolustajien ja epäiltyjen tuttuus.Ruovesi oli vahvasti työläisvaltainen maalaispitäjä eikä hävitty sisällissota heikentänyt sosialismin kannatusta kuntalaisten keskuudessa. Oikeisto joutui tyytymään vähemmistöasemaan kunnallisessa päätöksenteossa eikä pitäjässä päästy juhlimaan tai ylläpitämään valkoisten voittajien vapaussota-aatetta. Maalaispitäjän elinkeinorakenteen määrittelemä yhteinen etu yhdisti maasta elantonsa hankkineiden intressit ja kannusti erikokoisten tilojen maanviljelijöitä yhteistoimintaan. Taloudelliset tavoitteet ohittivat poliittiset tai ideologiset intressit. Erityisesti 1920-luvulla suosiotaan kasvattanut osuustoiminta osoittautui sekä pienviljelijöitä ja suurempien tilojen isäntiä yhdistäväksi toimintamuodoksi.Sisällissodan jälkeen entiset punakaartilaiset ja suojeluskuntalaiset kasvattivat ryhmien sisäistä sosiaalista pääomaa, mutta ryhmien välinen vuorovaikutus oli vähäistä. Järjestötasolla poliittisesti vastakkaiset ääripäät säilyttivät etäisyytensä, mutta organisaatioiden keskusjärjestöjen taholla korostama vastakkaisuus ei näkynyt paikallistasolla jäsenten välisessä kanssakäymisessä. Kylien työväen- ja nuorisoseurojentaloilla vierailtiin puolin ja toisin. Välittömästi sodan jälkeen ryhmät keskittyivät oman järjestönsä vahvistamiseen. Vasta 1920-luvun lopulla koko maassa kohonnut vasemmistovastaisuus tarjosi suojeluskunnalle tarpeeksi tukevan selkärangan pitäjän äärivasemmiston vastaisiin toimenpiteisiin.Yhteisöllisyyden kehittyminen on prosessi, jolla ei ole päätepistettä. Prosessin aikana yhteisöllisyyden taso vaihteli myös paikallisyhteisön sisällä. Työväen ja äärioikeiston välinen juopa näkyi selvimmin kirkonkylässä. Siellä virkamiesten, liike-elämän ja orastavan sahateollisuuden edustajien isänmaallisuus kasvatti suojeluskunnan itseluottamusta. Sivukylissä kyläläisten kanssakäyminen oli suvaitsevaisempaa. Siellä poliittiset erimielisyydet ja sisällissodan aikaiset ristiriidat pyrittiin sivuuttamaan, siirrettiin katseet tulevaisuuteen ja keskityttiin arkisten ja käytännönläheisten ongelmien ratkaisuun sekä maa- ja metsätalouden kehittämiseen.

M3 - Väitöskirja

SN - 978-952-7466-37-7

T3 - Verkkokirjat

BT - Sisällissodan arvet maalaispitäjässä

PB - TYÖVÄEN HISTORIAN JA PERINTEEN TUTKIMUKSEN SEURA

ER -