Siirry päänavigointiin Siirry hakuun Siirry pääsisältöön

Suomalaisten asunnon hankinta ja asumisviihtyvyys

  • Tanja Tyvimaa
  • , Juha Kananen

    Tutkimustuotos: Tutkimusraportti

    128 Lataukset (Pure)

    Abstrakti

    ALMA-kyselyn tarkoituksena oli avata suomalaisten näkemyksiä ja arvoja asumiseen liittyen. Kysely toteutettiin tammi-helmikuussa 2011 Internet-kyselynä. Vastaajat keskittyivät pääkaupunkiseudulle sekä Pirkanmaalle ja olivat keskimääräistä paremmin koulutettuja, joten vastaukset eivät vastaa keskimääräisen suomalaisen vastauksia eikä niiden ole tarkoituskaan olla yleistettävissä.

    Kyselyssä selvitettiin suomalaisten viihtymistä asunnoissaan. Yleisesti ottaen kyselyn vastaajat viihtyivät hyvin kodeissaan. Merkittävin ero oli omistus- ja vuokra-asujien välillä sekä pien- ja kerrostaloasujien välillä. Näitä eroja voitaneen pitää lähes itsestään selvinä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pientalossa tai omistusasunnossa viihdyttäisiin aina paremmin, vaan kuvaa yleistä trendiä.

    Vastaajille annettiin myös mahdollisuus kertoa omin sanoin viihtymiseen ja muuttamiseen liittyviin kysymyksiin. Vapaa kenttä -vastauksissa palaute oli lähinnä negatiivista. Ongelmista esille nousi naapurisopu, joka kulminoitui usein huonoon ääneneristykseen tai sitten ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin. Useimmiten syy asunnon vaihtoon oli kuitenkin asunnosta riippumaton, kuten esimerkiksi oma terveyden tila tai työpaikan sijainti. Tämäkin kuvastaa sitä, että suomalaiset ovat pääasiassa tyytyväisiä koteihinsa.

    Uuden asunnon hankinnassa tärkeiksi ominaisuuksiksi nousivat esille perusasiat: turvallisuus, rauhallisuus ja peruspalvelut. Hiukan yllättävää oli, ettei vesistönäkymä ollut kovin tärkeä. Lienee kuitenkin niin, että vesistönäkymää pidetään luksuksena, koska vesistön lähellä sijaitsevat asunnot ovat usein kalliita. Tästä syystä tätä ominaisuutta ei ehkä pidetä tärkeänä ja ehdottomana.

    Vaikka kyselyn tulokset eivät ole yleistettävissä, kertovat ne kuitenkin mielenkiintoisia asioita suomalaisista ja heidän suhtautumisestaan asumiseen ja kotiin. Asuminen herättää tunteita ja koskettaa, se on tärkeä asia niin elämän sisällön kuin taloudenkin kannalta.

    Tämä raportti on osa tutkimushanketta ALMA - Asumista ja hyvinvointia tukevat alueelliset palvelumallit – Verkostomaiset toimintamallit asuinalueiden palvelurakenteen kehittämisessä. Hankkeen aikataulu on 1.6.2010-31.5.2012 ja se on Tekes-rahoitteinen.
    Julkaisun otsikon käännösSuomalaisten asunnon hankinta ja asumisviihtyvyys
    AlkuperäiskieliSuomi
    JulkaisupaikkaTampere
    KustantajaTampereen teknillinen yliopisto. Rakennustekniikan laitos
    Sivumäärä37
    ISBN (elektroninen)978-952-15-2630-5
    TilaJulkaistu - 2011
    OKM-julkaisutyyppiD4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

    Julkaisusarja

    NimiTampereen teknillinen yliopisto. Rakennustekniikan laitos. Rakennustuotanto ja -talous. Raportti
    KustantajaTampereen teknillinen yliopisto
    Vuosikerta6
    ISSN (painettu)1797-8904

    Siteeraa tätä