Suutarinpojasta Venäjän tiedeakatemian akateemikoksi: A. J. Sjögrenin ura Pietarissa 1820-1855

Päivi Laine

Tutkimustuotos: Doctoral thesisMonograph

Abstrakti

Tämän väitöskirjan lähtökohtana on suomalaissyntyisen Anders Johan Sjögrenin poikkeuksellinen tiedemiesura aatelittomasta oppisäädyn edustajasta Venäjän tiedeakatemian akateemikoksi ja venäläisen virka-aatelin jäseneksi vuosina 1820-1855. Sjögren syntyi vuonna 1794 Iitissä suomenkieliseen suutarinperheeseen. Paikallisen papiston avustamana hän pääsi Loviisan alkeiskouluun, josta opintie vei hänet Porvoon kymnaasin kautta Turun Akatemiaan, missä hän omaksui porthanilais-herderiläisen aatemaailman. Sjögren kuuluikin ns. Turun romantiikan keskeisiin henkilöihin. Aikalaisistaan poiketen Sjögren muutti vuonna 1820 Pietariin tavoitteenaan päästä tutkimusmatkailijaksi ja jäi pysyvästi Venäjälle. Sjögren oli ensimmäinen suomalainen, josta tuli vuonna 1844 Venäjän tiedeakatemian varsinainen akateemikko. Häntä varten luotiin suomensukuisten ja kaukasialaisten kansojen kielten ja kansatieteen akateemikon virka. Ajanjakso muodostaa hedelmällisen näköalan keisari Nikolai I:n ajan venäläiseen yhteiskuntaan, jota voidaan luonnehtia opetusministeri ja tiedeakatemian presidentti Uvarovin tapaan käsitteillä ”ortodoksia, autokratia ja kansallismielisyys” – ortodoksinen itsevaltias keisari yhteiselossa ortodoksisen kansansa kanssa. Ennen kaikkea venäläistä yhteiskuntaa määritteli lojaalisuus keisaria kohtaan.

Väitöskirjan tavoitteena on Sjögrenin esimerkin kautta hahmottaa suosikkijärjestelmän merkitystä venäläisessä tiedepolitiikassa ja hallintokulttuurissa. Keskeinen teesi on, että Sjögren oli taitava käyttämään hyväkseen venäläiseen yhteiskuntaan sisäänrakentunutta sosiaalista järjestelmää, jonka puitteissa yleneminen ja virkamahdollisuudet toteutuivat. Väitöskirjassa tarkastellaan suhteita, joiden avulla Sjögren edisti uraansa ja suhteita, joissa Sjögren edisti muiden uraa. Kysytään, ketkä olivat Sjögrenin patroneita ja ketkä puolestaan olivat hänen klienttejään. Samalla havaitaan, että suhteet muodostivat verkostoja, joiden merkitys lisääntyi uran käännekohdissa. Väitöskirjan pääluvut muodostuvatkin Sjögren uran käännekohdista ja verkostojen toiminnasta kyseisillä ajanjaksoilla. Väitöskirjan päälähdeaineistona ovat Sjögrenin päiväkirja Allmänna Ephemerider, kirjeenvaihto, Venäjän tiedeakatemian istuntojen pöytäkirjat (Protocolés) sekä tiedeakatemian julkaisusarja (Bulletin Scientifique). Keskiössä on Sjögrenin päiväkirja, jota on analysoitu egokeskeisen verkostoanalyysin kautta.

Tieteellisen uran alkuvaiheissa Sjögrenin tärkeimmät tuttavuudet olivat tiedeakatemian akateemikot Frähn ja Krug, joiden esityksestä Sjögren valittiin ensimmäiseen virkaansa tiedeakatemiassa – Venäjän historian ja muinaisuuksien apulaiseksi vuonna 1829. Yhtä tärkeät tuttavuudet olivat tiedeakatemian jäsenet von Adelung ja Gräfe. Heitä kaikki yhdisti ei-venäläinen syntyperä sekä kiinnostus kieliin ja historiaan. Uran vakiintuessa Sjögrenin sosiaalinen verkosto laajeni. Kaukasian tutkimusmatkan jälkeen Sjögrenin kontaktit painottuivat itämaisten kansojen ja kielten tutkijoihin, joihin Frähnin ohella kuuluivat Brosset ja von Böthlingk. Lähipiiriin kuuluivat myös akateemikot Krug, von Köppen ja von Baer.

Akateemikon viran myötä vuonna 1844 Sjögrenin asema tiedeakatemiassa vakiintui. Tämän jälkeen Sjögrenille muodostui oma verkosto, johon kuului virkaiässä ja -asemassa alempia nuoria tutkijoita, kuten historioitsija Kunik ja orientalisti von Böthlingk. Viimeisinä elinvuosina verkosto pysyi ennallaan, mutta sen merkitys Sjögrenin uralle alkoi laimeta. Sjögrenistä tuli sairasteleva vanhus, joka käpertyi yhä enemmän itseensä. Yksityiselämän kontakteista ja erityisesti nuoruuden ystävyyssuhteista muodostuivat tärkeimmät kontaktit ja se piiri, jota hän mielellään myös vuosittaisilla Helsingin matkoillaan tapasi. Tähän piiriin kuuluivat lanko Gustaf Laurellin ohella professori Alexander Blomqvist sekä kreivi C. G. Mannerheim. Sjögrenin ainoat todelliset klientit olivat suomalaissyntyinen M. A. Castén sekä virolaissyntyinen Anton von Schiefner.

Sjögrenin ura oli toimintaa Venäjän puolesta, mutta omilla ehdoilla. Sjögren osasi taitavasti yhdistää omat tutkimusintressinsä Venäjän tiedepolitiikan vaatimuksiin. Tämä merkitsi käytännössä siirtymistä suomensukuisten kansojen tutkimuksesta yhä enemmän muiden vähemmistökansojen tutkimukseen. Turun akatemian henkinen ilmapiiri ja siellä omaksutut aatteet olivat vain osa sitä todellisuutta, joka ohjasi Sjögrenin tieteellistä ajattelua sekä tiedeuraa jatkossa eteenpäin. Väitöskirjassa on osoitettu, että Sjögrenin sinnikäs ja uuttera persoona, kyky hyödyntää uuden poliittisen tilanteen luomia mahdollisuuksia sekä kyky luoda ja ylläpitää suhteita tärkeisiin henkilöihin muodostuivat ratkaiseviksi ominaisuuksiksi, millä uran poikkeuksellisuus on selitettävissä. Myös sattumalla ja onnella on oma osuutensa asiassa.

Väitöskirjassa on todettu, että Sjögren-kuva on vaihdellut eri aikoina kansallisesta suurmiehestä niin sanotuksi toisen luokan suurmieheksi, joka jäi Lönnrotin, Runebergin ja Snellmanin varjoon. Viime vuosikymmeninä on painottunut tulkinta marginaaliin jääneestä tiedemiehestä, joka olisi ansainnut päästä ”kansakunnan kaapin päälle”. Väitöskirjassa on osoitettu, että Sjögren oli ensimmäinen suomalaissyntyinen Venäjän tiedeakatemian akateemikko, jonka tutkimuksia arvostettiin omana aikanaan niin Venäjällä kuin kansainvälisestikin. Sjögren ansaitsee kunnian tulla muistetuksi tästä sekä siitä, että hän mahdollisti M. A. Castrénin pääsyn tiedeakatemian järjestämän laajan Länsi-Siperian tutkimusmatkan suorittajaksi ja oli sitä kautta mukana muun muassa ensimmäisen suomen kielen professuurin syntyprosessissa.
AlkuperäiskieliSuomi
JulkaisupaikkaTampere
KustantajaTampere University
ISBN (elektroninen)978-952-03-1567-2
ISBN (painettu)978-952-03-1566-5
TilaJulkaistu - 2020
OKM-julkaisutyyppiG4 Monografiaväitöskirja

Julkaisusarja

NimiTampere University Dissertations - Tampereen yliopiston väitöskirjat
Vuosikerta255
ISSN (painettu)2489-9860
ISSN (elektroninen)2490-0028

Siteeraa tätä