Abstrakti
Selkokieli on määritelty suomen kielen muodoksi, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteiltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Sen kohderyhmänä ovat ihmiset, joille yleiskielen lukeminen ja ymmärtäminen on vaikeaa. Perustason selkokieli on suunnattu selkokieltä tarvitseville ihmisille, jotka todennäköisesti lukevat itse. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan perustason selkokielen sanaston ns. pääkriteerejä, jotka ovat yleisyys, tuttuus, pituus, konkreettisuus sekä toisto, samaan tarkoitteeseen viittaaminen eri tavoilla ja synonyymien käyttö. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena on tarkentaa näitä pääkriteerejä. Toisena tavoitteena on lisätä tietoa perustason selkotekstejä lukevien kehitysvammaisten aikuisten (eli selkolukijoiden) sanastonhallinnasta ja ehdottaa selkomukauttamisen keinoja sen perusteella.
Tutkimus toteutettiin monimenetelmäisesti ja aineistoja analysoitiin määrällisesti ja laadullisesti. Sanastokriteerejä tutkittiin neljässä osatutkimuksessa tekstinäkökulmasta selko- ja yleiskielen tekstikorpuksia vertailemalla sekä käyttäjänäkökulmasta kyselyillä ja empiirisillä testeillä. Korpusvertailuilla tutkittiin ihminen-sanan merkityksiä ja käyttöä sekä vierasperäisten ja omaperäisten synonyymien esiintymistaajuutta. Kyselyillä kerättiin kieliasiantuntijoiden (N = 25) arvioita vierassanojen ja omaperäisten sanojen kohtaamistaajuudesta sekä korkeakouluopiskelijoiden (N = 23) arvioita substantiivien tuttuudesta. Substantiiveja käytettiin selektiivisessä sana-assosiaatio- testissä, jolla tutkittiin selkolukijoiden (N = 24) ja korkeakouluopiskelijoiden (N =24) sanamerkitysten hallintaa. Aikarajoitetulla nimentätestillä tutkittiin selkolukijoiden (N = 24) ja korkeakouluopiskelijoiden (N = 26 ja N = 28) olio- ja toimintakuvien nimeämisen nopeutta ja osuvuutta. Selkokielisellä kyselyllä kerättiin tietoa testeihin osallistuneiden selkolukijoiden lukutottumuksista.
Ensimmäisessä osatutkimuksessa selvisi, että ihminen-sanaa käytettiin selkoteksteissä konkreettistamisen keinona. Sitä käytettiin subjektina, kun ilmaistiin ihmistarkoitteista tekijää, ja sillä ilmaistiin adjektiivi- ja pronominimääritteiden ihmistarkoitteisuutta (esim. köyhät ihmiset, kaikki ihmiset). Ihminen-sanaa käytettiin erityisesti syrjimättömissä ilmauksissa, jotka korostivat inhimillisyyttä (esim. kehitysvammaiset ihmiset, vrt. kehitysvammaiset). Toisessa osatutkimuksessa selvisi, että yleisyyttä voitaisiin määritellä esiintymistaajuuden (eli objektiivisen frekvenssin) ja kohtaamistaajuuden (eli subjektiivisen frekvenssin) kautta. Objektiivinen ja subjektiivinen frekvenssi osuivat yksiin etenkin objektiiviselta frekvenssiltään yleisissä sanoissa. Kieliasiantuntijat suosivat omassa kielenkäytössään lyhyitä ja rakenteeltaan yksinkertaisia sanoja. Kolmannessa osatutkimuksessa selvisi, että selkolukijoilla oli enemmän osittaista sanatietoa kuin korkeakouluopiskelijoilla. Selkolukijat osasivat etenkin konkreettisia ja hyvin tutuiksi arvioituja sanoja. Neljännessä osatutkimuksessa selvisi, että selkolukijat ja korkeakouluopiskelijat nimesivät nopeammin ja osuvammin olioita kuin toimintoja. Substantiiveja oli siis helpompi tuottaa kuin verbejä. Selkolukijat tuottivat enemmän nimivariantteja ja tarvitsivat nimeämiseen enemmän aikaa kuin korkeakouluopiskelijat. Väitöskirjan yhteenveto-osassa kerrotaan, miten osatutkimusten tulokset liittyivät yhteen. Sen perusteella ehdotetaan, miten selkokielen sanaston pääkriteerejä voitaisiin tarkentaa ja miten tekstejä voitaisiin selkomukauttaa.
Väitöskirjassa esitetään uudenlainen näkemys, jossa kirjoitettua selkokieltä kuvaillaan tekstin ja kohdelukijan kautta. Kohdelukijalla tarkoitetaan tavoiteltua lukijaa, jolle teksti on suunnattu. Näkemyksen mukaan teksti on selkokielistä, jos sen sisältö, sanasto, rakenteet ja muotoilu 1) ovat kokonaisuudessaan yksinkertaisempia kuin selkeällä yleiskielellä kirjoitetussa tekstissä ja 2) auttavat kohdelukijaa löytämään, ymmärtämään ja käyttämään tarvitsemaansa tietoa tai saamaan esteettisiä elämyksiä. Näkemys ei ole kielisidonnainen, joten kirjoitettua selkokieltä voitaisiin luonnehtia sen mukaisesti missä tahansa kielessä eikä vain suomessa. Näkemyksessä korostuu inklusiivisuus, koska kohdelukija voi olla kuka tahansa eikä vain ihminen, jolle yleiskielen lukeminen ja ymmärtäminen on vaikeaa. Käsitys kohdelukijan kielitaidosta ohjaa tekstin tuottajan valintoja tekstin vaikeustasosta ja tyylistä. Väitöskirjassa annetaan käytännönläheisiä ohjeita sanojen selkokielisyyden arviointiin tekstin tuottamisvaiheessa. Lisäksi pohditaan, miten saavutettavuuden esteitä voidaan purkaa, kun kohdelukijana on kehitysvammainen aikuinen. Kognitiiviset saavutettavuuden esteet voivat liittyä esimerkiksi abstrakteihin sanoihin ja kielellisen prosessoinnin hitauteen. Asenteisiin liittyvät saavutettavuuden esteet voivat liittyä esimerkiksi syrjiviin ilmauksiin. Väitöskirjassa tehdään kielenhuoltoon liittyvä keskustelunavaus syrjimättömän kielen henkilölähtöisistä ilmauksista (persons with disabilities, suom. vammaiset ihmiset), identiteettilähtöisistä ilmauksista (disabled persons, suom. vammaiset ihmiset) ja inhimillisyyttä häivyttävistä ilmauksista (the disabled, suom. vammaiset). Väitöskirjassa korostuu monitieteisyys, sillä tutkimusaiheita tarkastellaan kielentutkimuksen, psykolingvistisen kokeellisen tutkimuksen ja käännöstutkimuksen näkökulmista.
Tutkimus toteutettiin monimenetelmäisesti ja aineistoja analysoitiin määrällisesti ja laadullisesti. Sanastokriteerejä tutkittiin neljässä osatutkimuksessa tekstinäkökulmasta selko- ja yleiskielen tekstikorpuksia vertailemalla sekä käyttäjänäkökulmasta kyselyillä ja empiirisillä testeillä. Korpusvertailuilla tutkittiin ihminen-sanan merkityksiä ja käyttöä sekä vierasperäisten ja omaperäisten synonyymien esiintymistaajuutta. Kyselyillä kerättiin kieliasiantuntijoiden (N = 25) arvioita vierassanojen ja omaperäisten sanojen kohtaamistaajuudesta sekä korkeakouluopiskelijoiden (N = 23) arvioita substantiivien tuttuudesta. Substantiiveja käytettiin selektiivisessä sana-assosiaatio- testissä, jolla tutkittiin selkolukijoiden (N = 24) ja korkeakouluopiskelijoiden (N =24) sanamerkitysten hallintaa. Aikarajoitetulla nimentätestillä tutkittiin selkolukijoiden (N = 24) ja korkeakouluopiskelijoiden (N = 26 ja N = 28) olio- ja toimintakuvien nimeämisen nopeutta ja osuvuutta. Selkokielisellä kyselyllä kerättiin tietoa testeihin osallistuneiden selkolukijoiden lukutottumuksista.
Ensimmäisessä osatutkimuksessa selvisi, että ihminen-sanaa käytettiin selkoteksteissä konkreettistamisen keinona. Sitä käytettiin subjektina, kun ilmaistiin ihmistarkoitteista tekijää, ja sillä ilmaistiin adjektiivi- ja pronominimääritteiden ihmistarkoitteisuutta (esim. köyhät ihmiset, kaikki ihmiset). Ihminen-sanaa käytettiin erityisesti syrjimättömissä ilmauksissa, jotka korostivat inhimillisyyttä (esim. kehitysvammaiset ihmiset, vrt. kehitysvammaiset). Toisessa osatutkimuksessa selvisi, että yleisyyttä voitaisiin määritellä esiintymistaajuuden (eli objektiivisen frekvenssin) ja kohtaamistaajuuden (eli subjektiivisen frekvenssin) kautta. Objektiivinen ja subjektiivinen frekvenssi osuivat yksiin etenkin objektiiviselta frekvenssiltään yleisissä sanoissa. Kieliasiantuntijat suosivat omassa kielenkäytössään lyhyitä ja rakenteeltaan yksinkertaisia sanoja. Kolmannessa osatutkimuksessa selvisi, että selkolukijoilla oli enemmän osittaista sanatietoa kuin korkeakouluopiskelijoilla. Selkolukijat osasivat etenkin konkreettisia ja hyvin tutuiksi arvioituja sanoja. Neljännessä osatutkimuksessa selvisi, että selkolukijat ja korkeakouluopiskelijat nimesivät nopeammin ja osuvammin olioita kuin toimintoja. Substantiiveja oli siis helpompi tuottaa kuin verbejä. Selkolukijat tuottivat enemmän nimivariantteja ja tarvitsivat nimeämiseen enemmän aikaa kuin korkeakouluopiskelijat. Väitöskirjan yhteenveto-osassa kerrotaan, miten osatutkimusten tulokset liittyivät yhteen. Sen perusteella ehdotetaan, miten selkokielen sanaston pääkriteerejä voitaisiin tarkentaa ja miten tekstejä voitaisiin selkomukauttaa.
Väitöskirjassa esitetään uudenlainen näkemys, jossa kirjoitettua selkokieltä kuvaillaan tekstin ja kohdelukijan kautta. Kohdelukijalla tarkoitetaan tavoiteltua lukijaa, jolle teksti on suunnattu. Näkemyksen mukaan teksti on selkokielistä, jos sen sisältö, sanasto, rakenteet ja muotoilu 1) ovat kokonaisuudessaan yksinkertaisempia kuin selkeällä yleiskielellä kirjoitetussa tekstissä ja 2) auttavat kohdelukijaa löytämään, ymmärtämään ja käyttämään tarvitsemaansa tietoa tai saamaan esteettisiä elämyksiä. Näkemys ei ole kielisidonnainen, joten kirjoitettua selkokieltä voitaisiin luonnehtia sen mukaisesti missä tahansa kielessä eikä vain suomessa. Näkemyksessä korostuu inklusiivisuus, koska kohdelukija voi olla kuka tahansa eikä vain ihminen, jolle yleiskielen lukeminen ja ymmärtäminen on vaikeaa. Käsitys kohdelukijan kielitaidosta ohjaa tekstin tuottajan valintoja tekstin vaikeustasosta ja tyylistä. Väitöskirjassa annetaan käytännönläheisiä ohjeita sanojen selkokielisyyden arviointiin tekstin tuottamisvaiheessa. Lisäksi pohditaan, miten saavutettavuuden esteitä voidaan purkaa, kun kohdelukijana on kehitysvammainen aikuinen. Kognitiiviset saavutettavuuden esteet voivat liittyä esimerkiksi abstrakteihin sanoihin ja kielellisen prosessoinnin hitauteen. Asenteisiin liittyvät saavutettavuuden esteet voivat liittyä esimerkiksi syrjiviin ilmauksiin. Väitöskirjassa tehdään kielenhuoltoon liittyvä keskustelunavaus syrjimättömän kielen henkilölähtöisistä ilmauksista (persons with disabilities, suom. vammaiset ihmiset), identiteettilähtöisistä ilmauksista (disabled persons, suom. vammaiset ihmiset) ja inhimillisyyttä häivyttävistä ilmauksista (the disabled, suom. vammaiset). Väitöskirjassa korostuu monitieteisyys, sillä tutkimusaiheita tarkastellaan kielentutkimuksen, psykolingvistisen kokeellisen tutkimuksen ja käännöstutkimuksen näkökulmista.
Alkuperäiskieli | Suomi |
---|---|
Julkaisupaikka | Tampere |
Kustantaja | Tampere University |
ISBN (elektroninen) | 978-952-03-3538-0 |
ISBN (painettu) | 978-952-03-3537-3 |
Tila | Julkaistu - 2024 |
OKM-julkaisutyyppi | G5 Artikkeliväitöskirja |
Julkaisusarja
Nimi | Tampere University Dissertations - Tampereen yliopiston väitöskirjat |
---|---|
Kustantaja | Tampereen yliopisto |
Vuosikerta | 1061 |
ISSN (painettu) | 2489-9860 |
ISSN (elektroninen) | 2490-0028 |