Tietojohtaminen

Harri Laihonen, Mika Hannula, Nina Helander, Ilona Ilvonen, Jari Jussila, Marianne Kukko, Hannu Kärkkäinen, Antti Lönnqvist, Jussi Myllärniemi, Samuli Pekkola, Pasi Virtanen, Vilma Vuori, Terhi Yliniemi

    Tutkimustuotos: KirjaProfessional

    24417 Lataukset (Pure)

    Abstrakti

    Tieto on aina ollut kaiken inhimillisen toiminnan peruste. Sen tärkeys yritysten ja myös julkisen sektorin organisaatioiden keskeisenä resurssina on kuitenkin laajasti ymmärretty vasta 1990-luvun lopulta alkaen. Nykyisin tiedon ja sen johtamisen tärkeyttä ei juuri tarvitse perustella. Tarvitsemme välineitä, joiden avulla tietoa eri muodoissaan voidaan johtaa ja kehittää. Tietojohtaminen on nuori tieteenala, ja sen käsitteet ovat vielä vakiintumattomia. Tieto ja siihen liittyvät ilmiöt ovat monimutkaisia ja abstrakteja. Jotta näitä asioita voidaan kehittää, tarvitaan täsmällisiä käsitteitä, joilla asioista voi puhua ja kirjoittaa. On myös tärkeää, että tietojohtamisen parissa työskentelevät henkilöt hallitsevat tietyt peruskäsitteet. Yksi ja ehkä keskeisin tämän kirjan tavoite onkin luoda ymmärrystä tietojohtamiseen liittyvistä käsitteistä ja siitä, miten ne liittyvät toisiinsa. Kirja on tarkoitettu tietojohtamisen opintoja yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa aloitteleville henkilöille perusoppikirjaksi, sekä myös asiantuntijoille ja johtajille, jotka soveltavat tietojohtamista käytännössä. Sekä tieto että johtaminen ovat isoja sanoja, kuten myös niiden yhdistelmä tietojohtaminen. Näin ollen tietojohtamista ei tule määritellä liian kapeasti. Tässä hengessä on kirjoitettu myös tämä kirja. Tietojohtamisen koulutusohjelma perustettiin Tampereen teknilliseen yliopistoon 1999. Reilun kymmenen vuoden aikana yliopistossa on julkaistu alalta kymmeniä väitöskirjoja, satoja muita opinnäytteitä, tieteellisiä artikkeleja ja myös lukuisia aiheeseen liittyviä kirjoja ja tutkimusraportteja. Käsillä oleva kirja on kuitenkin ensimmäinen alan suomenkielinen perusteos. Sen kirjoittamiseen on osallistunut lukuisa joukko tietojohtamisen opettajia ja tutkijoita. Se on vuoropuhelun tulos ja lyhyt johdanto tietojohtamisen maailmaan, jota kohtaan se toivottavasti herättää lukijansa uteliaisuuden.
    Julkaisun otsikon käännösTietojohtaminen
    AlkuperäiskieliSuomi
    JulkaisupaikkaTampere
    KustantajaTampereen teknillinen yliopisto, Tietojohtamisen tutkimuskeskus Novi
    Sivumäärä84
    ISBN (elektroninen)978-952-15-3058-6
    ISBN (painettu)978-952-15-3057-9
    TilaJulkaistu - 2013
    OKM-julkaisutyyppiD5 Ammatillinen kirja

    Sormenjälki

    Sukella tutkimusaiheisiin 'Tietojohtaminen'. Ne muodostavat yhdessä ainutlaatuisen sormenjäljen.

    Siteeraa tätä