Tila, tunnelma ja turvallisuus: Suuntaviivoja turvallisen tapahtumakaupungin kehittämiseksi

Tutkimustuotos: Tutkimusraportti

Abstrakti

Jokainen meistä haluaa asua turvallisessa kaupungissa ja nauttia sen tarjoamista elämyksistä.
SURE-hanke tukee Tampereen kaupungin tavoitetta kehittää suunnitelmallisesti kaupunki- ja tapahtumaturvallisuutta. Se haluaa myös edistää uudenlaista turvallisuutta koskevaa ajattelua ja
jopa uutta turvallisuuskulttuuria avoimen yhteiskunnan pelisäännöillä. Tämä on tapahtunut tunnistamalla ja kuulemalla turvallisen kaupungin ja turvallisten tapahtumien tekijöitä mutta myös kaupunkilaisia ja tapahtumakävijöitä.
Tämän raportin ytimessä on koko SURE-hankkeen tarpeita palvellut skenaariotyöskentely
sekä sitä pohjustanut kirjallisuusanalyysi kaupunkien, tapahtumien ja turvallisuuden välisestä
suhteesta. Tampereen keskeisiä tapahtuma-alueita on tarkasteltu niin viranomaisten kuin tapahtumatoimijoiden silmin. Näin olemme olleet mukana rakentamassa jaettua ymmärrystä kaupungin turvallisuustilanteesta etenkin valikoiduilla tapahtuma-alueilla.
Raportissa kuvattavaa tapahtumien aikakautta ilmentää Tampereella parhaiten ydinkeskustan kaupunkikuvaa perinpohjaisesti muuttava Kannen alue sille sijoittuvine toimintoineen.
Kasvava kaupunki ja sen muuttuvat tapahtuma-alueet synnyttävät tapahtumista ja niiden turvallisuudesta vastaaville toimijoille tarpeen harjoitella uudenlaisia tilanteita varten. Erilaisten
tapahtuma-alueiden suunnittelutarpeet on raportissa kytketty kymmeneen yleisempään, turvallisen tapahtumakaupungin suunnittelua jäsentävään suuntaviivaan.
Tapahtumaympäristöt ovat tiloja, joissa erilaiset kaupunkimaiset toiminnot ja tilanteet tiivistyvät. Tapahtumiin kytkeytyvät monet suurten joukkojen kohtaamisesta aiheutuvat riskit.
Sellaisina ne tarjoavat hyvät puitteet myös kaupunkiturvallisuuden edistämiselle ja sen tutkimiselle. Tapahtumien lailla myös kaupungit ovat luontaisesti ihmisten kohtaamispaikkoja ja niidenkin turvallisuutta pyritään edistämään sekä teknologisin että ihmislähtöisin ratkaisuin. Fiksujen ratkaisujen avulla kestävää turvallisuutta tavoitteleva kaupunki voi oppia paljon tapahtumaympäristöjen vastuullisesta suunnittelusta.
Turvallisuus ei kuitenkaan ole ainoastaan viranomaisasia. Kyse on myös koetusta turvallisuudesta niin tapahtumissa kuin arjessa. Liian voimakkaasti esillä oleva turvallisuutta tukemaan tarkoitettu teknologia koetaan helposti uhaksi viihtymiselle. Kuitenkin viime vuodet ovat korostaneet turvallisia kokoontumisia ja terveysturvallisuutta osana vastuullisen tapahtuman järjestämistä. Turvallisuutta ei enää nähdä irrallisena tunnelman luomisesta.
AlkuperäiskieliSuomi
JulkaisupaikkaTampere
KustantajaTampereen yliopisto
Sivumäärä73
ISBN (elektroninen)978-952-03-2039-3
ISBN (painettu)978-952-03-2038-6
TilaJulkaistu - 2021
OKM-julkaisutyyppiD4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

NimiSURE-hankkeen julkaisuja

Siteeraa tätä