Abstrakti
Viimeaikaisten tutkimusten mukaan kohdennetun nuorisotyön piirissä olevat nuoret aikuiset kokevat keskimääräistä enemmän yksinäisyyttä. Tässä artikkelissa tarkastelemme yksinäisyyden lievittämisen mahdollisuuksia kohdennetussa nuorisotyössä sekä nuorten aikuisten että nuorisotyöntekijöiden näkökulmista. Aineistona hyödynnämme nuorisotyöntekijöiden ryhmähaastatteluja (n=29) ja nuorten aikuisten kasvokkaisia (n=16) ja verkossa tapahtuneita ryhmäkeskusteluja (n=41). Tarkastelemme aineistoja teoriaohjaavasti aikaisemmassa tutkimuksessa esitettyjen yksinäisyyttä vähentävien interventioiden näkökulmasta. Sekä työntekijät että nuoret aikuiset näkivät sosiaalista tukea tarjoavan yksilöohjauksen tarpeellisena lähtökohtana yksinäisyyteen puuttumisessa. Ryhmälähtöistä työskentelyä pidettiin tärkeänä sosiaalisten mahdollisuuksien luomisessa, vaikka työntekijät olivat kokeneet nuorten aikuisten rekrytoimisen ryhmiin vaikeaksi. Huomionarvoista on, että nuoret aikuiset painottivat työntekijöitä vahvemmin verkkososiaalisuuden mahdollisuuksia. Yksinäisyyden vähentämiseen pyrkivissä hankkeissa olisi jatkossa tärkeää ottaa huomioon erilaiset yksilö- ja ryhmälähtöisyyteen perustuvat tavat lievittää nuorten aikuisten yksinäisyyttä kohdennettujen nuorisopalveluiden kehyksessä.
Julkaisun otsikon käännös | Youth services as alleviators of loneliness?: Examining the views of young adults and professionals in the context of targeted youth work |
---|---|
Alkuperäiskieli | Suomi |
Sivut | 22-36 |
Julkaisu | NUORISOTUTKIMUS |
Vuosikerta | 38 |
Numero | 2 |
Tila | Julkaistu - 2020 |
OKM-julkaisutyyppi | A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä |
Julkaisufoorumi-taso
- Jufo-taso 1